keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Onko pakko?

Se taitaa olla ihan biisikin, erään suomalaiskoomikon tekemä.
Niin, että onko pakko, jos ei taho?
Paita ja liivi Esprit Pöksyt Veromoda Kengät ?? Laukku ja kello MK
Olen tottunut tekemään paljon asioita.
Ahnehtimaan päivystysvuoroja (ja sitten miettinyt jälkeenpäin, että miksi niitä onkaan niin helppo klikata itselleen ja ihan toinen juttu tehdä), opiskelemaan yömyöhiin, urheilemaan seitsemän kertaa viikossa. Itsetuntoni ei varmasti ole kaikkein parhain monessa asiassa, mutta luotto omaan tekemiseen minulla jostain syystä on. Siis että pystyn ja jaksan. Ja kykenen. Ja ehkä osaankin.

Kukaan ei kuitenkaan kertonut, mitä krooninen univelka tekee ihmiselle. Tai ehkä kertoikin, mutta ei sitä ymmärrä ennen kuin sen kokee, tuntee nahoissaan.
Okei, järkyttävä uupumus voi sekoittaa ihmisen sellaiseen pisteeseen, että seuraukset ovat suorastaan hirvittävät. Kuten viime aikoina on uutisoitu.
En luonnollisesti koe, että olisin joutunut mitenkään kovin tiukoille ainakaan vielä. Välillä on toki ollut vaiheita, että on nukuttu ihan olemattomissa pätkissä, mutta mukaan on mahtunut myös hyväunisia aikoja. Olen silti aika yllättynyt siitä, että kun ei pääsääntöisesti nuku hyvin, niin ei ihan oikeasti jaksa. Olla tehokas. Tehdä sitä, mikä pitää, mikä ennen olisi tuntunut ihan mahdolliselta.
Se tunne, kun vaan väsyttää ja antaisit ihan mitä vaan, että saisit joskus nukkua kokonaisen yön - no, se tunne on tullut tutuksi.

Minulla se heijastuu niin, että joskus arjen pyörittäminen tuntuu ihan mahdottomalta tehtävältä. Eihän tässä tavallaan niin paljon ole - sellaista perushommaa vain. Pyykkiä, tiskiä, ruoanlaittoa, lapsenhoitoa. Ja silti välillä tulee se tunne, että onko ihan pakko?
Sama pätee muuten blogiin tällä hetkellä, siis kärsin taas kerran suuresta motivaatiopulasta - paljolti varmaan väsymyksen vuoksi. Jokasyksyinen bloggaajadilemma tähän vielä päälle: voi kuvaamisen vaikeutta, kun on pimeää jo puoli neljä. Nuokin huonot asukuvat otettiin suunnilleen sisätiloihin sopivilla asetuksilla ja silti ovat ihan kamalia. Voi valo, missä lienet.
 Jaksan kuitenkin ajatella positiivisesti tästäkin asiasta - väsymyksestä siis.
Väsymys kun voi myös opettaa jotain, etenkin tällaiselle suorittajalle. Esimerkiksi sitä, ettei tosiaan ole aina pakko. Voi välillä mennä siitä, missä aita on matalin, tai ainakin madaltaa itse omia vaatimuksiaan vastaamaan paremmin jaksamista.
Opetella voi myös sitä, ettei ole pakko pärjätä. Se jos mikä voi olla vaikeaa - myöntää, ettei ehkä jaksakaan ja pyytää apua.
Toivon todella, että sitä jokaiselle olisi jossain muodossa tarjolla silloin, kun tulee jaksamisen rajat vastaan.

Ja sitten tietenkin ihan omasta itsestä huolehtimista - sitä ei korvaa mikään. Sitä, kun saa järkättyä itselleen vapaa-aikaa salitreenin verran, niin voi miten taas jaksaa. Endorfiinipöllyissä jos missä sujuu kotihommat kuin rasvattu, haha. Usein käy niin, että salille lähtee takakireä, kiukkuinen ja väsynyt mutsi ja takaisin tulee varsin paljon seesteisempi ja energisempi tapaus.
Olipas muuten outoa pönöttää asukuvissa. Tuntui, etten olisi pitkään, pitkään aikaan sellaista tehnyt. Selvästi niin pitkään, etten tiennyt mihin katsoa, millä ilmeellä katsoa ja mitä tehdä käsilläni :D se raskausmaha oli siitä kätevä, kun sen päälle sai aina aseteltua ne kädet. Muuten ei kyllä ole ikävä niitä päiviä, vaikka aika alkaakin jo kullata muistoja.

No mutta.
Näin pimeän syyskauden teemaan heitän pallon sinne kysymällä, että väsyttääkö teitä?

Laapa

perjantai 24. lokakuuta 2014

Reissulla.

Pitkästä aikaa taas täällä - sekä kotona että blogin parissa.
Instagram-seuraajat tosin tietävätkin, missä olemme huidelleet - nimittäin naapurimaassa Minin ja äitini kanssa. Risteilimme maanantai-iltana Tukholmaan ja tulimme takaisin torstaina.
Meillä oli agendana paitsi pieni lomailu, myös sukulointi. Yövyimme Tukholman päässä yhden yön hotellissa, jotta jäisi paremmin aikaa nähdä tätiä ja serkkuja. Tiistaina emme oikeastaan ehtineet muuta kuin käydä rantautumisen jälkeen kaupungilla syömässä, kunnes sitten lähdimme jo hotellin suuntaan heittämään kamat huoneeseen, huoltamaan vauvan ja siitä sitten serkkuja tapaamaan. Jälleennäkeminen oli todella toivottu, sillä edellisestä tapaamisesta oli jo toistakymmentä vuotta.

Mielestäni reissu onnistui hyvin, mutta ilman toisen aikuisen seuraa en olisi lähtenyt lapsen kanssa. Isin jäädessä kotiin sai tällä kertaa äitini laatuaikaa Minin kanssa ja minä muutaman päivän ilman kotihommia.
Sain samalla myös atooppisen ihoni loistokuntoon, kun mummi hoiti pyllynpesut. Pitkästä aikaa käsieni iho on lähes kokonaan ilman haavoja, aivan ihanaa kun ei kirvele eikä kutita… :)

Tämä on muuten sellainen aihe, josta on pitänyt kirjoitella, mutta se on jäänyt.
Nimittäin se, miten elämäntilanteet ja hormonit vaikuttavat ihoon. Atooppinen ihoni on ollut vuosikausia lähestulkoon kunnossa ja etenkin raskausaikana se voi todella hyvin. Nyt sitten imetys, epäsäännöllinen rytmi, hormonit, ja jatkuva pepunpesu tekevät elämästä ihon kanssa todella vaikeaa. Ihottuma sen kuin leviää enkä tunnu millään rasvaamisella saavan ihoa kuntoon. Sormenpäät ja rystyset ovat koko ajan vereslihalla ja haavoilla, vaikka kaikki keinot ovat käytössä. Huoh, no ehkä tämä tästä jossain kohtaa, kun pepun pesemiset vähenevät. Onko muita, joilla atooppinen iho on alkanut 'kukkia' tässä elämänvaiheessa?
Laiva oli kyllä tosi kiva paikka lapsiperheelle. Uskon, että teemme vielä monen monta reissua laivalla - niin kivasti näytti olevan lapsille ihan järjestettyä ohjelmaa, leikkitilaa ja myös ravintoloissa oli perheen pienimmäiset huomioitu. Jännästi sitä nykyisin kiinnittää erilaisiin asioihin huomiota kuin ennen. Aiemmin en ole ollut paattifani, mutta luulen, että sellainen voisi minusta tulla. Jo pelkkä ajatus lentomatkailusta vauvan (tai taaperon) kanssa on niin uuvuttava, että tämä entinen himomatkaaja jää nykyisin mielummin kotiin. Ehkä sitten, jos myös miehellä olisi aikaa ja intoa lähteä meidän kanssa matkalle, niin voisin harkita - onhan lentäminen vielä ilmaista noin pienelle. Pahoin pelkään että pakkaaminen ja reissutavaroiden hankinnat jäisivät silti minun harteilleni.

Lueskelin etukäteen netistä jonkin verran listoja, mitä kaikkea ihmiset olivat ottaneet mökille tai lomamatkalle vauvoille mukaan ja kokosin niistä sitten oman muistilistan, jota hyödynsin pakkaamisessa. Kuskasin myös soseet mukana, koska en halunnut käyttää aikaa sopivien mestästykseen vieraassa ympäristössä ja ajattelin, että sittenpä paluumatkalle vapautuu kassista tilaa tuliaisille. Hyvin meni näin. Muutama ylimääräinen vaatekappale oli mukana sekä itselle että Minille, sotkujen varalta. Yksiäkään niskakakkoja tai megapukluja ei kuitenkaan tullut ja vähemmälläkin määrällä varavaatteita olisi pärjännyt.
Tukholman keskusta ei näin pienen ihmisen kanssa ollut kovin ihanteellinen. Siellä vietimme keskiviikkopäivän ennen laivan lähtöä.
Åhlensin yläkerrasta löytyi kiva leikkitila, ja vaipanvaihto onnistui inva-wc:ssä.. Monessa paikassa keskustassa vessat olivat maksullisia, mutta Åhlensin 4. kerros onneksi teki tässä asiassa poikkeuksen. Sieltäpä sitten tein lähes kaikki reissun hankinnatkin, siis Minille.. Tuliaisostoksia tuli tehtyä myös aika lailla. On tosi paljon hauskempaa ostaa toisille, etenkin lapsille, siis silloin jos sattuu löytämään jotain oikein sopivaa. Tuliaiset on sellainen juttu, mistä en kuitenkaan tahdo ottaa stressiä - siis ostaa jotain vaan ostamisen vuoksi.

Liikkuminen sitten... Hotelli meillä oli Slussenilla, parin tunnelbana-pysäkin päässä ydinkeskustasta.
Ostimme jo laivasta 24 tunnin julkisen liikenteen kortit, ja käytimme ahkerasti tunnelbanaa ja 'pendeleitä', jotakin paikallisjunia vastannevat. Kivasti meni, joskin muutaman kerran tuli vastaan toimimattomia hissejä ja jouduimme taiteilemaan liukuportaissa vaunujen kanssa.

Ravintoloissakin tuli suosittua ketjuja, kuten mäkkiä, ihan vain sen takia että liikkuminen ja ylipäätään ravintolaan mahtuminen eivät olleet ihan itsestäänselvyyksiä.
 Vaunuista kurkisteleva äitiyspakkauksen makuupussi oli loistava reissukaveri! Levitin sitä leikkipaikoissa alustaksi vauvalle ja keskiviikon kylmänä päivänä laitoin lisälämmikkeeksi vaunujen oman pussin päälle. Myös kantoreppu kannatti raahata mukana, se oli laivassa kätevä, kun ei viitsinyt lähteä vaunujen kanssa ryysikseen.
Jokseenkin kiva aloitella vauvan kanssa reissaaminen näin helpommasta päästä. Ennen hänen syntymäänsä minulla oli suuria suunnitelmia vaikka jos mistä, mutta arkirealismi on astunut tilalle. Onneksi ehkä niin. Vaan onhan Mini tarvinnut passiaan jo kahdesti, ensin Tallinnassa ja nyt Tukholmassa, passikuvassaan on vain 5 viikon ikäinen. :) Sikäli reissaamisen makuun olemme jo päässeet, vaikkei tämän kauemmas ole vielä liikuttu. Olen äitinä löytänyt itsestäni sellaisen stressaajan ja jännittäjän (ja vieraassa paikassa myös varsin huonosti nukkujan), että todellakin on tarpeen aloitella tätä hommaa näin hiljalleen. Onpahan taas todettu, että Mini on aika mainio reissukaveri ja vaikka ei matkalla saada rutiineista ja nukkumaanmenoajoista pidettyä kiinni, niin ei haittaa.

Minkälaisia kokemuksia teillä on lapsen/lasten kanssa matkustamisesta? Onko reissut menneet hyvin? Oletteko suosineet helppoja lähilomia, ulkomaan tuttuja turistikohteita vai uskaltautuneet jopa omatoimilomalle? Olisi tosi kiva kuulla kokemuksia.

Laapa

tiistai 14. lokakuuta 2014

Aviossa.

Saako avautua?
Avaudun kuitenkin. Sitä varten kai tämä piskuinen blogini täällä vielä on. :) Meillä oli tuossa pari päivää sitten seurustelun aloituksen kahdeksas vuosipäivä ja siitä heräsi monenlaista muistoa ja ajatusta.

Minua nimittäin hämmästyttää yksi asia.
Se päivittelyn määrä, mikä liittyy nuorena avioitumiseen, niin kuin olen itsekin tehnyt. Okei, nyt kun olen lähempänä kolmeakymmentä, se ei enää ole niin 'kummallista', että olen naimisissa. Se kyllä on, että viimeisin hääpäivä oli meillä jo kuudes.

Mutta voi sitä kummastelua, jonka silloin aikanaan sain. Jota joskus vieläkin saan, kun kerron meidän yhdessäoloa 'lukuina'.
No onhan se toki järkyttävää, että voi vaan tietää jo seurustelun alkumetreiltä kypsässä 19 vuoden iässä, että tässä se on. Ja mennä siitä parin vuoden päästä naimisiin skipattuaan sen nykyisin voimassaolevan käytännön, että kymmenkunta vuotta pitää ensin asua yhdessä ja tehdä pari lasta ennen kuin voi olla riittävän varma toisesta. Sehän oli suorastaan holtitonta käyttäytymistä, että parikymppisenä mentiin naimisiin ilman mitään yhdessäasumisjaksoja.

Anteeksi nyt vaan, kun menen tässä(kin) asiassa vastavirtaan ja totean, että minusta on tosi typerää se, ettei voida sitoutua ja mennä naimisiin. Ja mikäs siinä, jos ei niin ei, jokainen tehköön valintansa, mutta pitääkö sitten kummastella niitä, jotka siihen kykenee ja niin päättää tehdä?
Onhan se ennen kaikkea valinta.

Sitä paitsi, tilastot ovat meikäläisten puolella.
Avosuhteista kun päättyy eroon huimat 80 prosenttia. Enkä ihmettele, näihin meidänkin kahdeksaan vuoteen kun on monenlaista mahtunut. Yhteinen vuokrasopimus tai asuntolainakaan ei välttämättä saa pidettyä yhdessä silloin, kun osuu kunnon aallonpohja kohdalle. Kokemus toki opettaa, että monenlaisesta voi vielä nousta, mutta sitä varten tarvitsisi olla vielä yhdessä.
Toki avioliitoistakin eroon päättyy melkein puolet, mutta sitäkin todennäköisyyttä vähentää (meidän kohdalla) korkea koulutus, yhteinen vakaumus ja moni muu asia.

Ja kaiva mikä tahansa kunnolla tehty avo vs avio -tutkimus, niin kaikki kertoo samaa: avioliitto on vaan tosi paljon parempi. Lapsille, aikuisille, yhteiskunnalle, kaikille.
Niin se sitoutuminen…
Totta kai se oli silloin hiton pelottavaa. Siis mennä naimisiin 21-vuotiaana, vielä itsekin vähän aikuistumisen suhteen keskeneräisenä. Ottaa hyppäys tuntemattomaan ja toivoa parasta. Toisaalta, itse kaipasin sitä avioliiton tuomaa turvaa, kun olen monenlaista vastoinkäymistä tähän mennessä elämää kokenut. Lain edessä tehty liitto tuo taloudellisen turvan, jos puoliso päättäisi lähteä tai menehtyisi äkillisesti. Oma ammatti nyt viimeistään herättää siihen todellisuuteen, että shit happens ja mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.
Ihan viimeistään tässä vaiheessa en jaksa ymmärtää, miksi avioliittoa niin kovasti karsastetaan.
Ainakin itseäni lohdutti se ajatus, että jos minulle synnytyksessä jotain tapahtuisi, niin olisi varsin selkeää kuka lapseni isä on ja kuka hänestä huolehtii. Tuokin taitaa olla jokseenkin monimutkaista avosuhteessa, kun pitää tunnustaa isyydet ym. Tai sitten ei, mistäs minä sen tietäisin, sellainen kuva vain on jäänyt. :)

Ja nyt, kun olet tänne saakka lukenut ja puhiset kiukkua, että mitähän tuokin mistään mitään tietää, niin ymmärrä yksi asia. Minä olen sitä mieltä, että jokainen tekee itse valintansa, kun niiden kanssa kerran myös elää.
Nämä on toki aina kahden kauppoja ja yhdessä tehtäviä päätöksiä, eikä aina asiat mene niin kuin itse tahtoisi. Senkin tiedostan.
Ilmaisen vain valtavirrasta eriävän mielipiteeni siitä, mikä minun mielestäni on kummallista ja mikä puolestaan järkevää ja otanpa vielä tuekseni jokusen tilaston.
Niin että menkää naimisiin siitä - eihän tätä voi kuin suositella. :) Ei niiden häidenkään suhteen tarvitse olla suuruudenhullu, meillä suunnitteluun riitti nelisen kuukautta oikein hyvin.

Sitten näihin arkipäiväisyyksiin.
Minun päällä on tänään ollut anopilta saatu Calvin Klein neuletakki! Oli ostanut tämän ja todennut, että pienihän tuo on. Mikäs siinä, kyllä miniälle kelpasi. :) Typykällä ihanaiset Lindexin röyhelöpöksyt. Ihan parhaat. Niin kuin koko tyttö muutenkin!
Josta on muuten hyvää vauhtia tulossa blondi. Joku vielä luulee, että me tämän tukkaa värjätään kun alun tummanruskeasta punaisen kautta ollaan nyt menossa kohti platinaa.
Että näin meillä.
Herättikö teksti ajatuksia? Muita avioliiton puolesta puhujia?

Laapa

tiistai 7. lokakuuta 2014

Asusteet.


Syksy ja lempiasusteet.

Laukun ostin vuosi sitten ja kovalla käytöllä on kieltämättä ollut. Hurjan kivan kokoinen tämä MK ja sopii monen kanssa.

Sisältä löytyy Insjön BagInBag (*saatu), josta kirjoittelin täällä. Muistakaapa, että Insjö tarjoaa lukijoilleni postikulut veloituksetta tämän kuun loppuun koodilla Lala.

Kaulaan eksyy nykyisin aika usein tuo LV Denim Shawl, jonka ostin synnytyslahjaksi itselleni. Ison huivin alla myös imetys onnistuu hyvin. Neiti saa syömisrauhan, eikä pää kääntyile koko ajan kun on vähän piilossa. :)
Tänään oli taas sellainen päivä. Levottoman yön jälkeen väsynyt pää kaipasi saavillista kahvia ja vertaistukea. Onneksi on mammakaverit ja asunto keskustassa. Kyllä oma sosiaalinen elämä olisi huomattavasti köyhempää, jos lähteminen olisi yhtään vaikeampaa - vaan kun kaikki on ihan lähellä, sekä kahvilat että kaverit!

Huomenna Mini 6kk! Aika kiitää vauhdilla… :)
Mitäs teille kuuluu?

Laapa

perjantai 3. lokakuuta 2014

BRING IT ON!

 Syksy ja syyssateet, antaa tulla vaan.

Takki Didriksons
Pipo ja kynsikkäät Lindex
Huivi Mulberry Tamara
Housut Veromoda
Kengät Lindex Holly and Whyte
Kyselin taannoin teiltä vinkkejä syyspukeutumisen suhteen. Halusin löytää jonkun sadetta ja tuulta pitävän, laadukkaan takin. Tämän valkoisen vilautinkin jo teille instagrammin puolella (@laapala), mutta nyt vielä näin kunnollisina kuvina. Merkki on Didriksons, joka oli minulle aiemmin tuntematon. Voin lämpimästi suositella - on osoittautunut oikein ihanaksi syystakiksi hyvän vedenpitävyyden ja silmääni miellyttävän ulkomuodon kanssa. Hah, ja löytyi muuten puoleen hintaan!

Jalassani on puolestaan ehkä maailman näteimmät kumisaappaat. Lindex Holly and Whyte on näiden nilkkapituisten, tummansinisten kumppareiden takana. Olen jo kerran jos toisenkin litsutellut vesilammikoissa onnellisena ja jalat kuivina. En tiedä, myytiinkö nämä jo loppuun - ihme jos ei vielä mennyt.

Varsinainen agenda meillä oli mennä ottamaan Minin kanssa kuvia vielä kun ulkona joten kuten tarkenee ilman valtavia toppauksia. Viimeisiä lämpimän puoleisia syysiltoja kun viedään! Itse olin turhankin lämpimästi pukeutunut säähän nähden, mutta halusin välttämättä saada blogiin kuvat näistä ihanista syystamineista.
Minimimmi kasvaa niin vauhdilla ja aika tikkaa pikakelauksella eteenpäin sellaista vauhtia, että täytyy yrittää muistaa ottaa neidistä ja meistä yhdessä kuvia. Ottakaa hyvät ihmiset tekin lapsistanne, etenkin siinä alussa. Minä ainakin olen ottanut niitä ihan liian vähän.

Unijuttuja ajattelin pitkästä aikaa puhella.
Meille kuuluu tosiaan sellaista, että päiviin ja varsinkin iltoihin on alkanut tulla rytmiä. Päiväunet ovat tällä hetkellä melkoisen lyhyitä - sellaista 30-45 min pari-kolme kertaa päivässä. Yöllä mimmi sitten kiskaisee sellaisen 12 tuntia ja on nyt äidin suureksi riemuksi aikaistanut nukkumaan menonsa tuonne puoli kahdeksan hujakoille. Wihii, omaa aikaa, jesjes! Aiemmin Minillä oli nimittäin tapana kukkua illasta varsin pitkään, monesti vähintään kymmeneen ja toisinaan valvottiin yli puolenyön iltavirkun vauvan kanssa.
Äidin unet ovat sen sijaan huonontuneet. Neiti herää iltayöstä tavallisesti ainakin pari kertaa, yöllä syö kolme kertaa ja sitten muuten vaan touhuaa unissaan niin paljon, että herättää ainakin minut, välillä myös itsensä. Mikä pakko sitä unissaankin on pöngätä mahalleen niin että sänky ei riitä? No, joku vaihe kai tämäkin. Tällä hetkellä olen tyytyväinen, jos saan yöllä yhden kolmen tunnin pätkän - tällä hetkellä paljon pitempää ei ole tarjolla. Pääasia kuitenkin, että neiti nukkuu, eli en valita! :)

Tissillä nukuttamisesta olen parhaani mukaan yrittänyt päästä eroon, tosin yliväsyneen leidin kanssa siihen joskus joudun turvautua. Nukahtamiseen toimii nykyään aika hyvin iltarutiini, eli iltapuuro, yövaippa ja yöpuku päälle, maitoa napaan ja näiden jälkeen neiti pinnasänkyyn. Siinä unipupu kainaloon, unilaulu ja hyvät yöt, jonka jälkeen jätän vielä hereillä olevan neidin nukahtamaan itsekseen. Jos Mini ei ole ehtinyt yliväsymyksen puolelle, niin nukahtaa hyvin näin. Toisinaan laulan ja silittelen neidin uneen, jos on sen verran hermona ettei tahdo nukahtaa. Ja sitten viimeisenä oljenkortena on tissi, jos mikään muu ei toimi ja homma menee huutokonsertiksi.

Täyskestovaippailusta olen siirtynyt näiden mega-yöunien myötä muuten osakestoilijaksi - yövaippana ei kestovaippa riitä, vaan laitan illalla kertakäyttöisen ja annan mennä sillä koko 12 tuntia. Ihmeellinen kyllä tuo kertsikkavaipan imukyky - aamulla tolkuttoman painava vaippa odottaa vaihtamista, eikä se ole pinnasta edes märkä.

Olipas melko yksityiskohtainen kuvaus, mutta näin siis meillä tällä hetkellä. Kovin myöhään ei iltaisin ole minnekään asiaa. Sen iltavirkun pikkuvauvan kanssa vielä pääsi, siis sen joka nukahti ihan missä ja minne vaan ja lähestulkoon mitä tahansa teki tai oli tekemättä. Toista se on nyt…

Mitenkäs teidän syyspukeutuminen on hoidettu? Entäpä vauvan nukutukset: kokemuksia, taktiikkavinkkejä ja vertaistukea otetaan vastaan! ;)

Laapa

tiistai 30. syyskuuta 2014

Tissit esiin!

Vuorossa on siis sekalaisia ajatuksia (julki-)imetyksestä.

Olen kuullut sellaisista vauvoista, jotka tahtovat rinnalle kolmen-neljän tunnin välein.
Harvemmin olen sellaisia tavannut.
Tuntuu aika moni tuttu tapaus tahtovan maitonsa viimeistään parin tunnin välein.
Mini ei tässä tee millään tavalla poikkeusta. Valitettavasti.
Meitä lohdutettiin, että kyllä se syöminen siitä harvenee, kun alkaa ulkomaailma kiinnostaa.
Eipä harvennut. :) Pian puolivuotias on neiti ja auta armias jos ei tissiä saa useimmiten noin puolentoista tunnin välein niin jo on itkupotkuraivarit valmiina.

Poikkeuksena sitten se, kun isi hoitaa. Äiti ei ole paikalla ja maito kun ei silloin haise nenään, niin menee neljäkin tuntia ilman tissiä. Kyllä ei tasan mene nallekarkit tässäkään asiassa, ei!

Neiti ei myöskään huoli tuttia. Kakoo ja sylkee suustaan pois, saattaapa hermostuakin, jos joku sellaista kehtaa hänelle työntää. Meiltä meni myös pullon suhteen joku herkkyyskausi varmaan ohitse. Alkuun sai vähän korviketta pullosta, kun maitoni eivät nousseet kovinkaan vinhaa vauhtia, mutta sittemmin se vähän jäi. Unohtui ehkä. Itse elin sellaista symbioosia vauvan kanssa, ettei tullut edes mieleen tarjota pullosta mitään ja sitten kun jossain kohtaa keksin yrittää, ei enää pullo kelvannut.
Jos ensi kerta tulee, niin tämän hoidan kyllä paremmin…
In action- kuva alkutaipaleelta.
Tällä taustalla minulla on siis kaksi vaihtoehtoa: jäädä kotiin tai imettää julkisesti.
Ja tuo ensimmäinen ei oikeastaan ole edes vaihtoehto, ei minulle.

Ensimmäinen kerta taisi olla pahin. Imetyspaita oli päällä - sellainen, josta ei paljon muuta ihoa jää imetystilanteessa esille kuin nänni. Valtavat harsoviritykset suojaksi ja sitten uskaltauduin sen rintani esille kaivamaan. Onneksi oli vieressä vertaistukea toisen äidin muodossa.

En edelleenkään koe oloani mukavaksi niissä tilanteissa, kun joudun kahvilassa kiljuvalle lapselleni antamaan maitonsa. Mielestäni kyse on ehkä maailman luonnollisimmasta asiasta ja tavallaan ärsyttää se oma reaktio - eihän tässä ole kerrassaan mitään hävettävää. Jos jotakin häiritsee, niin antaa vaan häiritä ja jos ei osaa katsoa muualle niin omapa on ongelmansa.
Olen enemmänkin sellainen, että jos joku alkaa nyrpistellä nenäänsä, niin silloin vähintäänkin jotain kommentoin imetyksen ihanuudesta... Että jos mussutetaan, niin annetaan sitten kunnolla mussuttamisen aihetta. Lapsellista, tiedän, mutta ärsyttää sellainen toisten äitiyden arvostelu, mitä jotkut kokevat oikeudekseen harrastaa.

Mitä se oikeastaan edes on - kaksinaismoralismiako? Maailmassa, jossa joka toisen bussipysäkin kulmassa on nainen ilman päällysvaatteita. Ja parilla klikkauksella internetin ihmeelliseen maailmaan ihan ilman vaatteita.
Rintani luotiin tähän tarkoitukseen, lasta ruokkimaan - ei vain seksiobjektiksi. Eivätpä ne kai siitä pilalle mene, jos ne saavatkin hetkeksi tärkeän tehtävän.

Olen viime kädessä sitä mieltä, että juurikin niissä bussipysäkkien henkkamaukan bikinimainoksissa näkyy paljon enemmän paljasta pintaa. Imetyksen teen julkisella paikalla aina harson tai huivin suojissa, toisten silmiä vilkkuvilta nänneiltäni mahdollisimman hyvin säästäen. Jos jotain näkyy, niin se on yleensä vahinko joka johtuu siitä, että vilkkaasti käsiänsä käyttävä lapseni kiskaisee harson tai huivin sivuun - kattokaa, miten kiva maitobaari mulla on!
No mitäpä näkyy? Ei niin mitään!
Todettakoon vielä lopuksi, että vaikka olen tällainen pro-imetys-henkinen, niin minun maailmaani sopivat muilla tavoilla vauvansa ruokkivat. Itse asiassa, suuresti harmittaa tämä nykyaika, jossa äitiydestä tehdään sarja erilaisia suoritteita. Jos jossain kohtaa menee vikaan tai jää raksi ruudusta, niin paskamutsipisteitä ropisee. Ei sen pitäisi olla niin!
Ikään kuin millään muulla olisi väliä kuin että lapsi tulee rakastetuksi ja ruokituksi.
Pääasia, että lapsi kasvaa ja kehittyy - vaikka on toki harmillista, että meillä Suomessa imetetään vähemmän kuin vaikkapa länsinaapurissa. En kuitenkaan näe tätä niinkään yksittäisten äitien 'vikana', vaan systeemivirheenä. Selvästi järjestelmässämme on parantamisen varaa imetyksen tukemisessa.

Oman osuuteni voin onneksi tehdä asenneilmaston suhteen ainakin - siis kaivella sitä tissiä myös jatkossa esiin ihan juuri siellä missä kulloinkin liikumme.

Mites te? 
Kaivatteko reilusti tissin esille, suostuuko juniori ylipäätään rinnalle julkisella paikalla vai turvaudutteko pulloon? Entä oletteko saaneet millaista palautetta jos olette imettäneet julkisesti? Olisi kiva kuulla kokemuksia!

Laapa

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Dandesign voittaja!

Täällä on sunnuntaiaamun kunniaksi menossa sellainen harvinainen herkku kuin mamman vapaahetki. Ilmoitin miehelle, että hän saa tehdä Minin nukutuskierroksen tänä aamuna kun minä keitän itselleni kupin kahvia ja istun rauhassa alas.

Tänä viikonloppuna olen tosin saanut nauttia omasta ajasta aika ruhtinaallisesti. Olin eilen NiceDesign-nimisessä yhteiskristillisessä naistenpäivässä ja sain kerrankin kuunnella ihan rauhassa tilaisuuksia. Mini kävi sielläkin toki rinnalla taukojen aikana, mutta muuten isi hoiti. Ja pärjäsi hyvin - taas. 
Täytyy antaa näin julkisestikin kiitokset ND-päivän järjestäjille, kun virkistyi koko paketti - henki, sielu ja ruumis. Tiedän, ettei vapaaehtoishommissa olevia aina muisteta kiittää, mutta tosiaan teette hyvää työtä. Oli ilo nähdä myös se, että hyvin eri-ikäisiä naisia oli tuo tapahtuma tuonut yhteen. 
Se on rikkautta.
Piti ottaa oikein todistusaineistoa, että olen saanut juoda kahvia ihan rauhassa!

Joka tapauksessa, oli minulla asiaakin. Dandesign-arvonnan voittajan sain aikaiseksi arpoa vasta tänä aamuna ja random.org sen taas ratkaisi.
Voittaja on nimimerkki Lantliga Drömmar. Laitan yhteystietosi eteenpäin Dandesignin Sannalle ja hän on sinuun yhteyksissä palkinnon suhteen.
Kiitos kaikille osallistuneille!

Rauhallista sunnuntaita sinne - me lähdemme piakkoin vauvajumppaan. Jännää. :-)
Mitä teidän viikonloppuihinne kuuluu?

Laapa