sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Jossittelua.

Minua on jännästi nakertanut yksi asia. Sellainen sinänsä vähäpätöinen juttu, joka kuitenkin välillä kiusaa, vaikka tiedän että sitä on ihan turha miettiä. Turha tuhlata energiaa. Vaan minkäs teet, kun joku asia pyörii mielessä. Ehkä se on silloin tarpeellista prosessoida loppuun siirtyäkseen eteenpäin. Tehdä niin sanotusti rauha asian kanssa.

Olen näinä aikoina joskus katunut sitä, että jätin lapsisuunnitelmat näin myöhään. Tämä lapsi on niin hurmannut minut, että olen alkanut kyseenalaistaa ne valinnat, jotka aikanaan - yhdessä miehen kanssa tosin - teimme, että ensin käyn koulun loppuun ja sitten perustetaan perhe. Olen miettinyt, että miksei tehty tätä jo aiemmin, miksei uskallettu? Olemmehan olleet naimisissakin jo pian kuusi vuotta ja olosuhteet ovat sinänsä jo pitkään olleet varsin otolliset lapselle, vakaan parisuhteen puolesta.

Tilastollisesti tosin edelleen nuorennan Suomen keski-arvoa - nykyisin ensisynnyttäjien keski-ikä on 28,6 vuotta. Siihen minulla on vielä hetken matkaa, sillä täytän loppuvuodesta 28 vuotta. Silti pidän itseäni jo aika vanhana äitinä. Asiaan vaikuttaa moni asia taustassani, kuten vaikka omat sisarukset, jotka ovat halunneet lapsensa jo parikymppisinä.
Sain nauttia lomalla ajasta isoveljeni kanssa, joka on tullut isäksi 23-vuotiaana. Häntä kaduttaa se, että koulut jäivät käymättä, mutta toisaalta hän saa nyt nauttia siitä että lapset ovat jo isoja eikä hän ole vielä neljääkymmentä.
Photo by Minttu Saarni
Toki ehdin toivoa tätä lasta jo jonkun aikaa, ennen kuin vihdoin 'raskauduin'. Uran kannalta oli ehdottomasti hyvä asia, että näin kävi - ehdin olla melkein vuoden töissä valmistumisen jälkeen ennen kuin Mini syntyi. Työkokemus alla tekee sen, että paluu töihin on helpompaa eikä toisaalta ole kiire takaisin. Puhumattakaan sitten tietysti rahasta - näin sain aika mukavat Kelan tuet. Ainakin huomattavasti mukavammat kuin opiskelija-keikkatyöläisen tuloilla.
Sama juttu toki myös opiskelun kanssa, siis kiireen suhteen. Teoreettisesti ajatellen, jos olisin tullut raskaaksi kesken opintojen, olisin tuskin malttanut olla äitiyslomalla kovin kauaa. Ehkä isoin päätökseemme, yhteinen se kuitenkin oli, vaikuttanut asia oli kylläkin koulun kuormittavuus ja sitovuus - lääkiksessä poissaoloja ei hyväksytä ja niistä usein rangaistaan runsailla lisätöillä. Oli syy miten painava tahansa.

Olen ollut koulussa monta kertaa niin kipeänä, että ihan hävettänyt olla vaikkapa kierrolla seuraamassa sellaisessa kunnossa. Samoin moni kurssikaveri. Ei vaan yksinkertaisesti ole uskaltanut olla pois, kun on pelännyt sakotetaanko siitä runsailla lisätöillä tai kurssin reputtamisella. Niin moni on saanut poissaolon jälkeen kuulla sen masentavan lausahduksen "tule ensi vuonna uudestaan". Tästä on toki annettu toistuvasti ja runsaasti palautetta, mutta mikään ei tunnu muuttuvan.

Pahinta taisi olla oman isän kuoleman aikaan, kun olin kaksi päivää poissa pahimman sokin ja asioiden järjestelyjen vuoksi. Seuraava viikko olikin sitä kauheampi - kuudesta missatusta ryhmäopetuksesta piti käydä istumassa viisi, jotka oli vaan pakko mahduttaa omaan aikatauluun ylimääräisinä. Kävin päivystyksessä asti tuolla viikolla rytmihäiriöiden takia, kun olin surusta ja tiukasta kouluviikosta niin stressaantunut ja ahdistunut.
Photo by Minttu Saarni
Hoida tällaisessa asenneilmastossa nyt sitten lapsia 'koulun ohella'. Nostan kovasti hattua niille kurssikavereille, jotka ovat kesken lääkiksen lapsia saaneet - en suorastaan käsitä miten se on mahdollista. Tai siis käsitän kyllä tuon teknisen puolen (heh), mutta.. tiedätte varmaan. Ehkä sitten heille löytyy enemmän joustoa koulun puolesta tai sitten heillä on puolisot, jotka voivat hoitaa lapsia vaikkapa sairauden aikana kotona. Ja tulee niitä lapsia joskus, vaikkei suunnittele. Täällä blogimaailmassakin on yllättävän monta onnellista esimerkkiä asiasta. :)

Kaiken tämän pohdinnan jälkeen olen pikkuhiljaa saamassa rauhaa asiasta. Tehty mikä tehty ja vaikka välillä kismittää, niin .. en sittenkään olisi valinnut toisin. Vaikka miten olen asiaa pyöritellyt, niin en usko että olisin. Ja jos meille olisi tämä neiti tarkoitettu jo aiemmin, niin ainahan olisi jotain suunnittelematonta voinut tapahtua. Nähtävästi vaan ei ollut meidän 'aika' yhtään aiemmin.

Kaikkea ei voi saada, tai ehkä voikin, muttei kaikkea yhtä aikaa. Olkoon lääketieteen lisensiaatin koulutus sitten 'esikoiseni'- sen verran aikaa, voimia ja hellää huomiota se on vaatinut. En joka tapauksessa tällä hetkellä toivo meille suurperhettä, joten sikäli ehdin vielä hyvin olla äiti ja synnyttää lapsen/lapsia, jos niitä vielä tulee. Uskon myös tekeväni asiat nyt paremmin kuin olisin aiemmin pystynyt tai jaksanut.

Onko muita uraäitejä, tai vielä lapsettomia, jotka olette joutuneet pohtimaan tätä puolta asioista? Entä teitä, jotka olette saaneet lapsia kesken lääketieteellisen tai muun sitovan koulutuksen? Kiinnostaisi kuulla, miten olette selvinneet… 

Laapa
P.S. Lisää odotuskuviani tästä (KLIK!) ja tästä (KLIK!).

torstai 24. heinäkuuta 2014

Huh hellettä!

Sanoi jänis pakkasella.

Mittari paukuttaa sellaisia lukemia, ettei Suomessa kovin monesti ja jos yhtään eväänsä liikauttaa niin hiki virtaa. Ja ihan ilmankin.
Mikä ihana tekosyy kadota ilmastoituihin ostoskeskuksiin ja kahviloihin. Vauvan kanssa kun voi ihan hyvällä syyllä nauttia kesästä sisätiloissa - aurinkoon ei kuitenkaan voi mennä näin pienen kanssa. Eikä muuten huvittaisi muutenkaan, en ole niitä itseni sädettäjä-tyyppejä. Ihan tarpeeksi syöpää näkee duunin puolesta, ettei kiinnosta itselle hankkia.
Kotona kerrostalokämpässä on ehkä kuuma, mutta ehdin tänne jo kaivata.
Miten se reissaaminen muka on niin huomattavan paljon stressaavampaa tämän perheenlisäyksen kanssa? Mutta niin se vain on. Olimme alle viikon menossa, ensin isomummilareissulla ja sitten miehen suvun mökillä, ja minä olin viimeiset päivät jo ihan koti-ikävissäni.
Ihan sama vaikka miten kuuma on kotona ja vaikka mökillä on viileämpää, niin kotiin on vaan päästävä. Tuttuun ja turvalliseen.
Minulla alla imetystoppi, päällä tavallinen, kumpikin HM
Hame Vero Moda
Kengät Puma
Laukku Kors
Minin body HM


Sanotaan, että sinun arkesi on jonkun lapsuus.
Heittäydyin reissulla nostalgiseksi. Omat lapsuuteni kesät tuli vietettyä isolta osin meidän suvun mökillä, samassa kaupungissa, kun mummolanikin on. Äidin loman alkaessa pakkasimme kimpsut ja kampsut, otimme junan alle ja rakas, edesmennyt vaarini oli asemalla vastassa. Muistan, kun kauppa-autolta haimme jäätelöä ja kävimme veneellä uimassa keskellä järveä - siinä oli sopivan matalaa ja savipohja, kun ranta taas oli liian matala, mutainen ja täynnä vesikasveja. Sielläpä opin muuten uimaankin, juuri siellä järven keskellä. Kesän kohokohtia oli serkkujen ja enon kanssa tehdyt kalareissut tai se, kun vaari vei kaupunkiin hampurilaiselle. Ai kamala, kun tuli muuten taas ikävä vaaria, kun kävimme noissa maisemissa - eikö se vieläkään helpota?

Veljeni oli poikiensa kanssa mökkeilemässä, joten kävimme porukalla moikkaamassa Minin isomummia vanhainkodilla, hengasimme mökillä ja saivat serkkupojatkin nauttia Minin hymyistä ja nauruista. Oli hauskaa kuvata veljenpoikaani ja Lumia menossa mökin rantaan, niin monesti kun muistan samaa polkua kulkeneeni. Ensi kesänä voi Minikin jo sitä tallustella ja minä taas päivitellä, miten nopeasti aika kuluu.
Olen selvästi tullut vanhaksi. ;)

Totta kai sitä miettii, millaisen lapsuuden tämä meidän Mini saa. Osana meidän perheen arkea. Toivon mukaan hän saa jatkossakin nauttia paljon isovanhempiensa ja serkkujensa seurasta. Haluaisin kovasti, että Mini saisi muodostaa lämpimät välit omaan sukuunsa ja kokea rakkautta muidenkin kuin meidän kautta. Kovasti rakastettu hän onkin, ja ainoana tyttönä saa varmasti oman erityishuomionsa kummankin puolen isovanhemmilta.
Taas on muuten tullut mietittyä bloggaamisen lopettamista. Moni tuttu bloginimi on sen tehnyt viime aikoina, ja saanut minutkin pohtimaan.
Joskus vaan tuntuu, ettei tässä ole mitään järkeä. Ei jaksa kiinnostaa, ei kuvata, ei keksi kirjoitettavaa kun pää on niin huonoista unista väsynyt ja tuntuu oma elämä niin kovin tavalliselta. Mitä sitä nyt oikein kirjoittamaan, kun ei tässä mitään kiinnostavaa ole tai tapahdu. Lähinnä vaan arkea. Onko tämä todella sen ajan ja vaivan arvoista?

Kaikkea ei kuitenkaan voi tänne tuoda, kun pitää omaa ja muiden yksityisyyttä varjella, ja joskus sekin on hankalaa. Lifestyle-blogin pitäminen on siinä mielessä raskasta, kun on vaikea hahmottaa minkä verran haluaa itsestään tänne antaa riepoteltavaksi ja mitä pitää itsellään. Ei halua kokonaan hävittää sitä henkilökohtaista aspektia - koska se on kiinnostavinta. Ja samalla hirvittää, että yli tuhatkuusisataa kertaa on minunkin lantionpohjani tilanteesta luettu. 

Vaan osaisiko sitä enää elää ilman tätä rutiinia? Onhan tästä tullut osa arkea.
Auttaisiko suunnan muutos tai uusi blogikoti? Kovin samanlainenhan tämä blogi on kuin alottaessani ja joskus mietin, että täytyisikö sitä vähän yrittää kehittyä… 
Katsotaan nyt vielä, jospa se tästä kun taas elämä tasaantuu. Tai sitten ei. Sittenpä nähdään. :)

Mitäpäs teidän kesään? Nautitteko helteistä vai pakenetteko meidän tavoin mielummin varjoon ja viileään?

Laapa

torstai 17. heinäkuuta 2014

Tabula rasa.

Pääni nimittäin.
Se on just niin lomalla kuin miehenikin tällä hetkellä. Tyhjää täynnä, kuten meidän kalenterikin. (No ei oikeesti, kalenterihan pitää lomalla olla ihan täynnä! Kaikkea kivaa!) Puhumattakaan siitä, että kamera ei kovin paljon ole viime aikoina räpsynyt. Jotain kuitenkin.

Olemme mökkeilleet. Käyneet välillä kaupungissa pyykkiä pesemässä ja mökkeilleet vähän lisää. Se on ihan yllättävän toimivaa vauvankin kanssa, vaikka mukavuudenhaluinen minä aina välillä tahtookin takaisin länsimaisten mukavuuksien kuten juoksevan veden ja sisävessan pariin… Haukkukaa snobiksi, mutta tiedättekö sen kärpäsparven ulkohuussin ikkunassa? Just sen. Ällöttävämpää kuin mitkään vauvan niskakakat tai kaarioksennukset evö. Pelkästään sen takia on kiva päästä välillä kotiin.
Täytyy sanoa, että tällaisina viikkoina ei käy kateeksi ammattibloggaajia. Aina joku nillittämässä, jos tulee pidempi päivitystauko, vaikka mielestäni ihan jokaisella on oikeus välillä istua laiturinnokassa ilman iPhonea ja läppäriä, tai kuljeskella viikko verkkareissa jos siltä tuntuu. Palatakseni edelliseen vuodatukseeni kotiäitiyden perikuva-itsestäni, niin unohdinpa sen sanoa että: tämä on oikeastaan aika kivaa. Siis kun saa luvan kanssa näyttää juuri niin kotiäidiltä kuin on. Jopa minun pääni sisällä asuva vaativa natsi-yliminä on näinä aikoina oppinut antamaan löysää. Että ei se oo niin justiinsa- minkään suhteen. Ei oo pakko jos ei taho - olla tiptop, aikataulussa, edes mennä lenkille tai varsinkaan pihtailla ruoasta. Jep, hylkäsin kaikki suunnitelmat kuntokuureista saadessani varoittavan esimerkin, mitä sillä voi saada aikaan. Imetys on nyt tärkeämpää ja hiilarit on pop! Tuntuu konkreettisesti, että hiilihydraateilla maidot nousee ylivoimaisesti parhaiten - muilla samoja kokemuksia? Onneksi sitä ehtii myöhemmin olla hyvässä kunnossa, vaikka kieltämättä (silloin joskus kun lenkille eksyn) tuntuu jännältä, kun viiden kilometrin reipas vaunulenkki on nykyisin kategoriassa rankka treeni. :D Jaa että minäkö tähän aikaan viime vuonna juoksin 15 km:n lenkkejä - joka viikko? Aikaansa kutakin. :)
Minin kuulumisia sen verran, että meillä on oikeasti tällä hetkellä vaarallisen helppo lapsi. Neiti nukkuu, voi miten hän nukkuukin! Ensimmäinen yöunipätkä on ollut viime aikoina lähes poikkeuksetta 6-7 tuntia - sen päälle nukutaan sitten vielä ainakin kolme tuntia lisää. Yöunet ovat 9-12 tuntia ja sen lisäksi päiväunia, parhaimmillaan neljä tuntia putkeen, riippuen paljonko yöllä on jaksanut nukkua.
Hereillä ollessaan toki vaatii viihdyttämistä ja on aikamoinen sylikissa - vaunuissa ei kyllä viihdy juuri ollenkaan hereillä. Manducassa myös tulee nykyisin raivarit, kun sieltä ei nää! Ainoa vaihtoehto siis on kanniskella Miniä sylissä kasvot menosuuntaan. Maailma on selvästi liian mielenkiintoinen missattavaksi. Olemme kyllä niin rakastuneita tähän lapseen ja vauvaelämään. Älyttömän kivaa!
Ja sitten, kun joku nyt ihmettelee sanavalintaani vaarallisen helposta lapsesta, niin tarkoitan vain sitä, että tällaisen muksun kanssa tulee vauvaelämästä vähän turhan helppo kuva. Ja siitä sikiää (hops, mikä sanavalinta) kaikenlaisia ajatuksia. Voi jo ihan vakavasti miettiä, että kyllähän tässä voisi toisenkin ottaa, jos sellainen tulisi. Että kyllähän se menisi. Ja miten niin kahdessa lapsessa on kolminkertainen määrä töitä verrattuna yhteen? Nää, en usko.
Sellaisia vaarallisia ajatuksia.

Ja jos toinen tulisi melko pian, niin sillä välttyisi myös työhön palaamiselta. Vitsit mikä peikko ja alan ahdistua, kun siitä minulta on jo kovasti kyselty. Ei täällä vauvakuplassa oikein muista, että sellaistakin pitää jo (muka) alkaa ajatella. Tällä hetkellä ei nimittäin tunnu vielä yhtään siltä, että kiinnostaisi palata uraputkeen any time soon. Ainakaan kokoaikaisesti. No, Herran haltuun, katsotaan miten tässä fiilikset kehittyy - ja kun näitä lapsiasioita ei oikein voi suunnitella. Ne vaan tapahtuu, jos on tapahtuakseen.

Onneksi jatkossa ei tule olemaan samanlaisia paineita kuin ennen Miniä. Tietää, että todennäköisesti homma skulaa. Ja jos ei skulaa, niin sekään ei haittaa, koska on jo tämä ihana, ainutlaatuinen Mini ja hänkin riittää vallan mainiosti.
Meidän lomaan on kuulunut kyllä kaikenlaista kivaa, mökkeilyn lisäksi.
Mini ja Lumi ovat saaneet aimo annoksen serkkkuja ja isovanhempia ja äitini kanssa kävimme Jyväskylän maisemissa myös sisävesiristeilyllä.

Serkuista puheen ollen, myös tämä äiti on saanut heistä osansa. Yksi serkuistani valmistui hiljattain ja kun juhlat olivat vielä varsin kätevällä etäisyydellä meidän mökistä, niin olihan sinnekin päästävä. Kerran kutsuttiin. Minulla on varsin monta kivaa serkkua, jotka tosin ovat hajaantuneet aina Malesiaan saakka ja sen kerran, kun on mahdollisuus nähdä isolla porukalla, niin täytyyhän se käyttää. Mies vielä lupautui hoitelemaan Miniä juhlien ajan, niin että saisin kunnon 'serkkutankkauksen' ja sosialisoida rauhassa. Sanomattakin lie selvää, että nautin. Suomeksi ja englanniksi.
 Minä: 
Alla toppi HM
Shortsit KappAhl
Kaftaani HM

Mini:
Body ja panta HM
Potkuhousut KappAhl
Minille piti ottaa mekko mukaan, mutta se tietenkin lähtösähellyksessä kotoa unohtui. Sai sentään kukkapannan päähän. Aika rennosti mentiin meidän aikuistenkin osalta, kuten kesäjuhliin kuuluu - vetäisin vain kaftaanin imetystopin ja shortsien päälle. Imettää pystyi joko nostamalla kaftaanin ylös tai sitten isohkosta kaula-aukosta. Helppoo ja kivaa. Kesäjuhlat ja imetys kun ovat joskus melkoisen hankala yhdistelmä. Tässä asussa en häihin lähtisi, mutta tällaiset rennommat juhlat meni kyllä hyvin, eikä tullut alipukeutunut olo.
Maastonakit! Ihania koiria. Kai ne jotenkin sulattaa meikäläisen, kun tuo omakin on tuollainen 'valkoinen mäyris', malliltaan matala ja pitkäselkäinen töpöjalka. Tämä tässä kuuluu yhdelle serkuistani ja onkin kovasti muuten mammansa perään.

Sellaisia lomakuulumisia meille! Mitäpä sinne? Oletteko ehtineet mökkeilemään/reissaamaan kotimaassa tai ulkomailla? Vai joko työt kutsuu?

Laapa

torstai 10. heinäkuuta 2014

Vannomatta paras - ja vielä vaipoista.

Kai sitä on kuvitellut itsestään vähän liikoja. Silloin joskus parikymppisenä, kun vielä oli nuori ja nätti ja omnipotentti. Ja aika pihalla monesta asiasta.
Siis vaikka niin, että enhän minä mihinkään muutu, on minulla vielä elämää lapsen saamisen jälkeenkin. Niin kuin onkin.
Ja ettei minusta varmasti ikinä tule sellaista, joka puhuu vaan lapsistaan tai jostain vaipoista. Haha!

Tällä hetkellä vaan piiri pieni pyörii tätä vaippa-tissi-rallia ja jutut on sen mukaiset.

Huomaan havahtuvani aina silloin tällöin siihen - ajoittain jopa varsin kivuliaaseen - faktaan, että minusta on tullut oikea kotiäidin perikuva, kuin suoraan Babyblues - sarjakuvasta.
Tukka harakanpesä, pyjamat päällä aamupalalla puolen päivän tienoilla, suihkussa kävin enmuistamilloin. Toisin sanoen todella hehkeä ja naisellinen olo - not.

Haisen maidolta ja puklulta, paidoissani on nykyisin tahroja - aina. Tai jos ei vielä ole, niin ihan kohta on. Tänään lähdin lenkille koirankarvaisissa housuissa, joissa oli vieläpä reikä. Huomasin asian ne päälleni puettua, mutta en jaksanut välittää. Muut on pesussa, menkööt nämä.
Niin ja tietenkin ilman meikkiä. Okei, valokynää laitoin, sitä laitan nykyisin melkein aina, mutta muuten ihan au naturel.

Taidan olla melkoinen näky.
Ja kuten TV-shopissakin niin usein on sanottu: eikä siinä vielä kaikki!
Ne jutut, varsinkin ne jutut. Joita kerron kaikille, keitä vaan kiinnostaa kuunnella - lapsia tai ei.
(Tässä kohtaa anteeksipyyntö lapsettomille kavereille - koittakaa kestää!)

Olen ihan innoissani sellaisista elämääkin tärkeämmistä aiheista, kuten vaipoista. Ja nyt muuten teen sen, mitä ajattelin ja lähes vannoin etten koskaan tee ja tuon tämän aiheen blogiinkin.
Eli keskustelen vaipoista. For real. Jep, vaipoista. Pitipä tämäkin päivä nähdä.

Paljastettakoon, että olen nykyisin kestovaippailija. Aloittelin kertakäyttöisillä silloin ensimmäisinä viikkoina ja kun vähän alkoi kaaos tasaantua ja arki rullata, kokeilin lainaksi saaduilla kestovaipoilla ensin vähän aikaa ja sitten laitoin tilauksen menemään.
Enkä muuten ole katunut.
Enkä silti pidä itseäni ekohippinä, mutta sanonpa silti sanasen jos toisenkin asiasta.

En ole sitä mieltä, että suurin synti minkä äiti voi tehdä on käyttää kertakäyttövaippoja.
Höpöhöpö, jokainen tekee niin kuin parhaaksi katsoo, koska on kestovaipoissa oma vaivansa. Jos omaa stressiä helpottaa kertakäyttöiset vaipat, niin ihan siitä vaan.
Minä vaan satun näkemään kestovaipoissa enemmän hyviä kuin huonoja puolia.
Kuten sen, ettei minun tarvitse viedä sitä roskapussia joka Jumalan päivä meidän taloyhtiön roskiksille. Käsittäen sen, että ensin laitan tytön manducaan, ajelen hissillä, kävelen käytäviä, kävelen portaita, väistelen kellarikerroksessa majailevia spurguja, kunnes vihdoin pääsen roskiksille.
Ihan mielelläni pesen joka kolmas päivä yhden ylimääräisen koneellisen pyykkiä kuin teen kaiken yllämainitun. Ja aina, kun pistän vaippakoneellisen pyörimään, voin huvikseni laskeskella paljonko rahaa olen taas säästänyt.
Entäs sitten ne niskakakat? Eipä ole tapahtunut sen jälkeen, kun aloin kestoilla.
Tässä muutaman päivän ajan mökillä kertakäyttövaippoja käyttäneenä (en siis tosiaan ole niin vannoutunut kestoilija, ettäkö mökillä nyrkkipyykillä niitä pesisin, siellä mennään kertsikoilla, kuten reissuillakin monesti) täytyi taas todeta, että kestovaipat ovat myös aika paljon kauniimpia. Kivoja värejä ja kuvioita löytyy vaikka miten paljon.

Onhan niissä toki vaivansa. Peseminen, kuljettaminen mukana, likaisten vaippojen haju vessannurkassa. Vaativathan ne myös vauvan vaatteissa enemmän tilaa, housujen vyötäröt ei voi olla kovin kireitä ja bodyissakin saisi olla pituutta lisää. Pitäisi askarrella sellainen lisäpalanen bodyja varten, mutta ompelukone puuttuu enkä ole kaupoista löytänyt sellaista, joka kävisi noiden pienten neppareiden kanssa yhteen.
En kuitenkaan koe, että kestikset vaatisivat sen kummempaa harrastuneisuutta. Meillä mieskin on ihan motivoitunut niitä käyttämään, varmaan pihin luonteensa vuoksi. Ja on se ekologisuus tietenkin aina plussaa - jostain syystä roskaaminen on yksi asia joka minua harmittaa aika paljon. Se tulee kai kotoa, meillä on aina tosi tarkkaan lajiteltu jätteet. Niinpä tällä tavalla voin osaltani meidän perheen roskakuormaa ympäristölle vähentää ilman kovinkaan suurta vaivaa.

Jah, taisinpa vähän paasata. Harmittaa vaan, kun tuntuu, että kestovaipoilla on vähän sellainen maine. Että ekohippeilijät niitä vaan käyttää ja ai kamala miten vaivalloisia ne on. Ei aina, ei välttämättä, ja kannattaa olla tällekin vaihtoehdolle avoin, vaikka se nyt ei varmasti tee kenestäkään parempaa tai huonompaa äitiä tai ihmistä.

Että näin.
Mistäs sitten seuraavalla kerralla puhuisin, pukluistako? ;-) Vai kenties vauvanvaatteista? Vai onko teillä ideoita, joilla potkisitte minua vähän ulos täältä vauvakuplasta postaustoiveiden muodossa?

Kuvituksena Minin 3kk - kuvia, ilman kasvoja ja lisukkeena vähän räjähtänyt, meikitön (oikea termi varmaan olisi luonnonkaunis) äiti, pukluisella paidalla.
Niin kuin yleensä.

Laapa

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Lately.

Muistuttelen vielä omista huutonet-kohteistani, joihin pääset TÄSTÄ(klik!).
Hyvin onkin jo tavaraa osteltu ja alan tällä viikolla käydä läpi pinoa ja postitella kohteita, kun vaan ehdin. Kärsivällisyyttä siis, jos olette huutaneet minulta jotain, tämä pikkuvauvan kanssa asioiden hoitaminen ei olekaan ihan niin nopeaa toimintaa kuin aiemmin!

Ja jos blogin suhteen vauvan tulon myötä aktiivisuus on sekin vaihdellut enemmän, niin meidän kuulumisia päivittelen reaaliajassa paremmin Instagrammiin nimimerkillä LAAPALA. Viime ajan kännykkäräpsyjä nyt kuvituksenakin. Klikkailkaapa minua 'kaveriksi' siellä!
LAAPALA@Instagram
Valvoskellut mamma Diner'sissa.
Mini on nyt meitä valvotellut välillä - epäilen että menossa on tiheän imun kausi. Yösyöminen kun taitaa olla se paras keino lisätä maitomääriä, hassua miten nämä vauvat ovat vaan niin itseohjelmoivia. Tarpeen lisääntyessä tietävät mitä tehdä! Päivisin ruokaillaan tiheästi myös eikä yhden rinnan antimet riitä millään, kummatkin täytyy syödä tyhjiksi. Voi toki tämä alkanut hellekelikin tehdä, että maitoa tulee hieman niukemmin ja vauvan janokin on isompi. Myös minun nälkäni ja janoni on ollut vauvan syömisen mukaista, tuntuu ettei se tähän mennessä totuttu ruokamäärä oikein riitä. Alan vihdoin uskoa, että ehkä tämä täysimetys tosiaan toimii palautumisessa, ja taisin stressata (taas) ihan turhasta. Niin, enkö ikinä opi? Olemme nauraneet miehen kanssa, että jos aiemmin minun vakkarijuttuni isojen ravintola-annosten kanssa oli, että 'Kulta, en jaksa syödä - autatko vähän?' niin nykyisin se on enemmän, että 'Näpit irti mun ranskalaisista!' ;-) Miestä toki harmittaa vähän tämä uusi järjestely...
Instagram@LAAPALA

Enpä muista olenko jo maininnut, mutta kaikenlaiset ruokarajoitukset olen nyt poistanut ja kahvikin maistuu. Onpa sitä kulunut nyt, kun yöt ovat olleet välillä aika risaisia - olen korvannut syntynyttä kofeiinivajetta ahkeraan. Vauvan voinnissa en ole huomannut muutosta, joinpa kahvia tai en. Ei tunnu korreloivan ainakaan enää millään tavalla ajoittaisten itkujen kanssa. Ja vähänpä tuo enää itkeekään, tyytyväinen muksu. Ainoa epäily tuli yksi päivä ruisleivästä, kun kiskoin aika monta palaa ja se päivä oli Minilläkin aika huono, mutta mene ja tiedä. En jaksa uskoa, että se välttämättä olisi enää vaikuttanut. Väittävät että nuo kolme ensimmäistä kuukautta olisivat hankalimmat suoliston kehittymättömyyden vuoksi, joten eiköhän nyt kun huomenna tulee 3 kuukautta täyteen voi jo hellittää...
Helteet ovat ajaneet meitä mökille. Kaupungissa on kamalan tukalaa näillä keleillä… Vaikka nykyisin pitää pyykin kertymisen vuoksi käydä välillä pyörittämässä konetta. Onneksi matka ei ole pitkä. Viimeisen viikon aikana on tullut maisteltua jo kotimaista mansikkasatoakin, aika ihanaa, vaikka tyyristä onkin. Mansikat, jäätelö ja kahvi - ja millainen päiväkahvimaisema, mökin terassilta! Nautin kyllä täysin siemauksin tästä loman luksuksesta, etenkin kun viime kesänä tuli tehtyä paljon töitä ilman lomapäiviä. Sanon sen taas, että olen kokenut tämän ajan kaikkein rennoimpana koskaan aikuiselämäni aikana. Mukavaa vaihtelua kiireiseen työarkeen, paljon aikaa perheen ja suvun kanssa. Ja lähiviikkoina pääsemme toivon mukaan myös katsastamaan uutukaista serkkupuolta!

Onko siellä ketään? Vai oletteko kaikki karanneet rannalle?

Laapa

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Rätei ja lumpui.

Minulla on liikaa vaatteita.

Jotka ei mene päälle, syystä sun toisesta. Nykyisin monesti syynä on muuttunut kroppa tai epäkäytännöllisyys tässä elämänvaiheessa.
Siispä tämän päivän loppumattomalta tuntuvana projektina olenkin naputellut tavaraani kiertoon huuto.nettiin.

Kohteisiini pääset TÄSTÄ (KLIK!) tai sivupalkin kuvaa klikkaamalla.

Mukana on sekä ketjukauppojen perusvaatteita että merkkivaatteita ja -asusteita muun muassa allaolevista asuista. Asun alla suoraan linkitetty myytäviä kohteita!
Koot ovat XS-S-kokoiselle ja kengät 38-kokoiselle.

Vinkattakoon, että mm. Michael Korsin nahkaballerinat (KLIK!) kaipaavat uutta kotia, samoin kuin yksi by Malene Birger huivi (KLIK!).
 Neuletakki TÄSTÄ(klik!), toppi TÄSTÄ(klik!), hame TÄSTÄ(klik!)

 Laukku Hilfiger TÄSTÄ (klik!)

 Valkoiset chinot TÄSTÄ (klik!)

 Valkoinen paita TÄSTÄ (klik!)

 Valkoinen toppi TÄSTÄ (klik!), sama beigenä TÄSTÄ (klik!), hame sama kuin ensimmäisessä kuvassa TÄSTÄ (klik!)
 Kauluspaita Hilfiger TÄSTÄ (klik!)
 Turkisliivi TÄSTÄ (klik!)

Kauluspaita Hilfiger TÄSTÄ(klik!), huivi Malene Birger TÄSTÄ(klik!), farkut Liu Jo TÄSTÄ (klik!)

 Neuletakki TÄSTÄ(klik!)
 Henri Lloyd toppi TÄSTÄ (klik!), shortsit TÄSTÄ(klik!)
 Mangon toppi TÄSTÄ(klik!)
 Seppälän hame TÄSTÄ(klik!)
 Boyfriend farkut TÄSTÄ (klik!), kiilakorkotennarit TÄSTÄ(klik!)

 Vilan mekko TÄSTÄ(klik!) Malene Birger huivi TÄSTÄ(klik!)

Vilan neulemekko TÄSTÄ(klik!)
HM mekko TÄSTÄ, Esprit turkisliivi TÄSTÄ

Myynnissä myös paljon muuta kuin näiden kuvien tavaraa, joten kurkkaa kaikki kohteet!
Laitetaanpa hyvä kiertämään, ostakaa siis pois! :)

Laapa
P.S. en jaksanut kaikkia linkkejä testata toimivatko, joten pahoittelut jos menee väärään paikkaan! :)

torstai 3. heinäkuuta 2014

Asu, kuulumiset ja arvontavoittajat.

Puuuuh!
Miten voi ihminen jännittää toisen synnytystä enemmän kuin omaansa?
Minä nähtävästi voin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin ja tässä kuussa siis tiedossa taas yksi uusi kullanmuru ihmeteltäväksi. Sitä vierailua odotellessa!
Mistä näitä vauvoja oikein tulee? :-) No, ihan joka puolelta. Ja mikäs sen parempaa! Lisää kohtalotovereita minulle ja tulevaisuuden leikkikavereita Minille.

Meidän vauvakuulumisia sen verran, että 3kk neuvolassa kävimme rokotuksilla ja mitoilla. Hyvin kasvetaan rintamaidolla, joten sillä nyt jatketaan luultavammin sinne 6kk ikään saakka, jos vaan tavaraa riittää ja kaikki menee hyvin. Mini on pitkä ja hoikka myös käyrien mukaan malliltaan, mikä ei sinänsä yllättänyt. Suhteellinen paino menee -10% ja pituus +1SD noin suunnilleen, lukuina 5,6 kg ja 62 cm. Mitään huolta ei ole meille tai neuvolalle tullut Minin suhteen.
Jonkinlainen taitekohta tämä kolme kuukautta kyllä tuntuu olevan, vauva on ihan eri oloinen ja orientaatio muuttunut äidistä enemmän ulkomaailmaa kohtaan. Sitä on ilo katsella, siis neidin lisääntyviä juttuja ja ihmettelyä. Omat kädet on löytyneet ja niillä tarttuminen kaikkeen mahdolliseen on uusin opittu juttu. Ruoka maistuu myös kovasti ja tämä omakin nälkä on sen myötä välillä ihan käsittämätön! Yöllä täytyy herätä syömään, jos ei illalla ole tankannut riittävästi. Selvästi maitomäärät alkavat lisääntyä. Se, mitä myös välillä ihmetellään on, miten tuota unta vaan Minillä riittää! Monesti 9-10 tuntia yössä yhdellä syömisellä. Hyvän yön lisäksi Mini nukkuu kiittettävästi myös päiväunia. Tänäänkin kiskonut tässä jo nelisen tuntia, mitä nyt välillä syömään heräillyt. Kasvaminen on kaikesta päätellen kovaa hommaa...

Kuvituksena yksi unohtunut asukuvasetti, otettu kampaajakäynnin jälkeen.
 Shirt Lindex
Pants VeroModa
Shoes Vagabond
Watch MK
Scarf LV

Arvontojen voittajatkin muistin vihdoin random.orgin avustuksella 'valkata'.
Mustat Store of Hopen korvakorut voitti Heini ja puolestaan Eden ministry-korvakorut saa Lauroora. Voittajille on laitettu sähköpostia, vastailkaapa pian niin saatte omanne!

Mitäs teidän viikkoonne?

Laapa