torstai 17. heinäkuuta 2014

Tabula rasa.

Pääni nimittäin.
Se on just niin lomalla kuin miehenikin tällä hetkellä. Tyhjää täynnä, kuten meidän kalenterikin. (No ei oikeesti, kalenterihan pitää lomalla olla ihan täynnä! Kaikkea kivaa!) Puhumattakaan siitä, että kamera ei kovin paljon ole viime aikoina räpsynyt. Jotain kuitenkin.

Olemme mökkeilleet. Käyneet välillä kaupungissa pyykkiä pesemässä ja mökkeilleet vähän lisää. Se on ihan yllättävän toimivaa vauvankin kanssa, vaikka mukavuudenhaluinen minä aina välillä tahtookin takaisin länsimaisten mukavuuksien kuten juoksevan veden ja sisävessan pariin… Haukkukaa snobiksi, mutta tiedättekö sen kärpäsparven ulkohuussin ikkunassa? Just sen. Ällöttävämpää kuin mitkään vauvan niskakakat tai kaarioksennukset evö. Pelkästään sen takia on kiva päästä välillä kotiin.
Täytyy sanoa, että tällaisina viikkoina ei käy kateeksi ammattibloggaajia. Aina joku nillittämässä, jos tulee pidempi päivitystauko, vaikka mielestäni ihan jokaisella on oikeus välillä istua laiturinnokassa ilman iPhonea ja läppäriä, tai kuljeskella viikko verkkareissa jos siltä tuntuu. Palatakseni edelliseen vuodatukseeni kotiäitiyden perikuva-itsestäni, niin unohdinpa sen sanoa että: tämä on oikeastaan aika kivaa. Siis kun saa luvan kanssa näyttää juuri niin kotiäidiltä kuin on. Jopa minun pääni sisällä asuva vaativa natsi-yliminä on näinä aikoina oppinut antamaan löysää. Että ei se oo niin justiinsa- minkään suhteen. Ei oo pakko jos ei taho - olla tiptop, aikataulussa, edes mennä lenkille tai varsinkaan pihtailla ruoasta. Jep, hylkäsin kaikki suunnitelmat kuntokuureista saadessani varoittavan esimerkin, mitä sillä voi saada aikaan. Imetys on nyt tärkeämpää ja hiilarit on pop! Tuntuu konkreettisesti, että hiilihydraateilla maidot nousee ylivoimaisesti parhaiten - muilla samoja kokemuksia? Onneksi sitä ehtii myöhemmin olla hyvässä kunnossa, vaikka kieltämättä (silloin joskus kun lenkille eksyn) tuntuu jännältä, kun viiden kilometrin reipas vaunulenkki on nykyisin kategoriassa rankka treeni. :D Jaa että minäkö tähän aikaan viime vuonna juoksin 15 km:n lenkkejä - joka viikko? Aikaansa kutakin. :)
Minin kuulumisia sen verran, että meillä on oikeasti tällä hetkellä vaarallisen helppo lapsi. Neiti nukkuu, voi miten hän nukkuukin! Ensimmäinen yöunipätkä on ollut viime aikoina lähes poikkeuksetta 6-7 tuntia - sen päälle nukutaan sitten vielä ainakin kolme tuntia lisää. Yöunet ovat 9-12 tuntia ja sen lisäksi päiväunia, parhaimmillaan neljä tuntia putkeen, riippuen paljonko yöllä on jaksanut nukkua.
Hereillä ollessaan toki vaatii viihdyttämistä ja on aikamoinen sylikissa - vaunuissa ei kyllä viihdy juuri ollenkaan hereillä. Manducassa myös tulee nykyisin raivarit, kun sieltä ei nää! Ainoa vaihtoehto siis on kanniskella Miniä sylissä kasvot menosuuntaan. Maailma on selvästi liian mielenkiintoinen missattavaksi. Olemme kyllä niin rakastuneita tähän lapseen ja vauvaelämään. Älyttömän kivaa!
Ja sitten, kun joku nyt ihmettelee sanavalintaani vaarallisen helposta lapsesta, niin tarkoitan vain sitä, että tällaisen muksun kanssa tulee vauvaelämästä vähän turhan helppo kuva. Ja siitä sikiää (hops, mikä sanavalinta) kaikenlaisia ajatuksia. Voi jo ihan vakavasti miettiä, että kyllähän tässä voisi toisenkin ottaa, jos sellainen tulisi. Että kyllähän se menisi. Ja miten niin kahdessa lapsessa on kolminkertainen määrä töitä verrattuna yhteen? Nää, en usko.
Sellaisia vaarallisia ajatuksia.

Ja jos toinen tulisi melko pian, niin sillä välttyisi myös työhön palaamiselta. Vitsit mikä peikko ja alan ahdistua, kun siitä minulta on jo kovasti kyselty. Ei täällä vauvakuplassa oikein muista, että sellaistakin pitää jo (muka) alkaa ajatella. Tällä hetkellä ei nimittäin tunnu vielä yhtään siltä, että kiinnostaisi palata uraputkeen any time soon. Ainakaan kokoaikaisesti. No, Herran haltuun, katsotaan miten tässä fiilikset kehittyy - ja kun näitä lapsiasioita ei oikein voi suunnitella. Ne vaan tapahtuu, jos on tapahtuakseen.

Onneksi jatkossa ei tule olemaan samanlaisia paineita kuin ennen Miniä. Tietää, että todennäköisesti homma skulaa. Ja jos ei skulaa, niin sekään ei haittaa, koska on jo tämä ihana, ainutlaatuinen Mini ja hänkin riittää vallan mainiosti.
Meidän lomaan on kuulunut kyllä kaikenlaista kivaa, mökkeilyn lisäksi.
Mini ja Lumi ovat saaneet aimo annoksen serkkkuja ja isovanhempia ja äitini kanssa kävimme Jyväskylän maisemissa myös sisävesiristeilyllä.

Serkuista puheen ollen, myös tämä äiti on saanut heistä osansa. Yksi serkuistani valmistui hiljattain ja kun juhlat olivat vielä varsin kätevällä etäisyydellä meidän mökistä, niin olihan sinnekin päästävä. Kerran kutsuttiin. Minulla on varsin monta kivaa serkkua, jotka tosin ovat hajaantuneet aina Malesiaan saakka ja sen kerran, kun on mahdollisuus nähdä isolla porukalla, niin täytyyhän se käyttää. Mies vielä lupautui hoitelemaan Miniä juhlien ajan, niin että saisin kunnon 'serkkutankkauksen' ja sosialisoida rauhassa. Sanomattakin lie selvää, että nautin. Suomeksi ja englanniksi.
 Minä: 
Alla toppi HM
Shortsit KappAhl
Kaftaani HM

Mini:
Body ja panta HM
Potkuhousut KappAhl
Minille piti ottaa mekko mukaan, mutta se tietenkin lähtösähellyksessä kotoa unohtui. Sai sentään kukkapannan päähän. Aika rennosti mentiin meidän aikuistenkin osalta, kuten kesäjuhliin kuuluu - vetäisin vain kaftaanin imetystopin ja shortsien päälle. Imettää pystyi joko nostamalla kaftaanin ylös tai sitten isohkosta kaula-aukosta. Helppoo ja kivaa. Kesäjuhlat ja imetys kun ovat joskus melkoisen hankala yhdistelmä. Tässä asussa en häihin lähtisi, mutta tällaiset rennommat juhlat meni kyllä hyvin, eikä tullut alipukeutunut olo.
Maastonakit! Ihania koiria. Kai ne jotenkin sulattaa meikäläisen, kun tuo omakin on tuollainen 'valkoinen mäyris', malliltaan matala ja pitkäselkäinen töpöjalka. Tämä tässä kuuluu yhdelle serkuistani ja onkin kovasti muuten mammansa perään.

Sellaisia lomakuulumisia meille! Mitäpä sinne? Oletteko ehtineet mökkeilemään/reissaamaan kotimaassa tai ulkomailla? Vai joko työt kutsuu?

Laapa

torstai 10. heinäkuuta 2014

Vannomatta paras - ja vielä vaipoista.

Kai sitä on kuvitellut itsestään vähän liikoja. Silloin joskus parikymppisenä, kun vielä oli nuori ja nätti ja omnipotentti. Ja aika pihalla monesta asiasta.
Siis vaikka niin, että enhän minä mihinkään muutu, on minulla vielä elämää lapsen saamisen jälkeenkin. Niin kuin onkin.
Ja ettei minusta varmasti ikinä tule sellaista, joka puhuu vaan lapsistaan tai jostain vaipoista. Haha!

Tällä hetkellä vaan piiri pieni pyörii tätä vaippa-tissi-rallia ja jutut on sen mukaiset.

Huomaan havahtuvani aina silloin tällöin siihen - ajoittain jopa varsin kivuliaaseen - faktaan, että minusta on tullut oikea kotiäidin perikuva, kuin suoraan Babyblues - sarjakuvasta.
Tukka harakanpesä, pyjamat päällä aamupalalla puolen päivän tienoilla, suihkussa kävin enmuistamilloin. Toisin sanoen todella hehkeä ja naisellinen olo - not.

Haisen maidolta ja puklulta, paidoissani on nykyisin tahroja - aina. Tai jos ei vielä ole, niin ihan kohta on. Tänään lähdin lenkille koirankarvaisissa housuissa, joissa oli vieläpä reikä. Huomasin asian ne päälleni puettua, mutta en jaksanut välittää. Muut on pesussa, menkööt nämä.
Niin ja tietenkin ilman meikkiä. Okei, valokynää laitoin, sitä laitan nykyisin melkein aina, mutta muuten ihan au naturel.

Taidan olla melkoinen näky.
Ja kuten TV-shopissakin niin usein on sanottu: eikä siinä vielä kaikki!
Ne jutut, varsinkin ne jutut. Joita kerron kaikille, keitä vaan kiinnostaa kuunnella - lapsia tai ei.
(Tässä kohtaa anteeksipyyntö lapsettomille kavereille - koittakaa kestää!)

Olen ihan innoissani sellaisista elämääkin tärkeämmistä aiheista, kuten vaipoista. Ja nyt muuten teen sen, mitä ajattelin ja lähes vannoin etten koskaan tee ja tuon tämän aiheen blogiinkin.
Eli keskustelen vaipoista. For real. Jep, vaipoista. Pitipä tämäkin päivä nähdä.

Paljastettakoon, että olen nykyisin kestovaippailija. Aloittelin kertakäyttöisillä silloin ensimmäisinä viikkoina ja kun vähän alkoi kaaos tasaantua ja arki rullata, kokeilin lainaksi saaduilla kestovaipoilla ensin vähän aikaa ja sitten laitoin tilauksen menemään.
Enkä muuten ole katunut.
Enkä silti pidä itseäni ekohippinä, mutta sanonpa silti sanasen jos toisenkin asiasta.

En ole sitä mieltä, että suurin synti minkä äiti voi tehdä on käyttää kertakäyttövaippoja.
Höpöhöpö, jokainen tekee niin kuin parhaaksi katsoo, koska on kestovaipoissa oma vaivansa. Jos omaa stressiä helpottaa kertakäyttöiset vaipat, niin ihan siitä vaan.
Minä vaan satun näkemään kestovaipoissa enemmän hyviä kuin huonoja puolia.
Kuten sen, ettei minun tarvitse viedä sitä roskapussia joka Jumalan päivä meidän taloyhtiön roskiksille. Käsittäen sen, että ensin laitan tytön manducaan, ajelen hissillä, kävelen käytäviä, kävelen portaita, väistelen kellarikerroksessa majailevia spurguja, kunnes vihdoin pääsen roskiksille.
Ihan mielelläni pesen joka kolmas päivä yhden ylimääräisen koneellisen pyykkiä kuin teen kaiken yllämainitun. Ja aina, kun pistän vaippakoneellisen pyörimään, voin huvikseni laskeskella paljonko rahaa olen taas säästänyt.
Entäs sitten ne niskakakat? Eipä ole tapahtunut sen jälkeen, kun aloin kestoilla.
Tässä muutaman päivän ajan mökillä kertakäyttövaippoja käyttäneenä (en siis tosiaan ole niin vannoutunut kestoilija, ettäkö mökillä nyrkkipyykillä niitä pesisin, siellä mennään kertsikoilla, kuten reissuillakin monesti) täytyi taas todeta, että kestovaipat ovat myös aika paljon kauniimpia. Kivoja värejä ja kuvioita löytyy vaikka miten paljon.

Onhan niissä toki vaivansa. Peseminen, kuljettaminen mukana, likaisten vaippojen haju vessannurkassa. Vaativathan ne myös vauvan vaatteissa enemmän tilaa, housujen vyötäröt ei voi olla kovin kireitä ja bodyissakin saisi olla pituutta lisää. Pitäisi askarrella sellainen lisäpalanen bodyja varten, mutta ompelukone puuttuu enkä ole kaupoista löytänyt sellaista, joka kävisi noiden pienten neppareiden kanssa yhteen.
En kuitenkaan koe, että kestikset vaatisivat sen kummempaa harrastuneisuutta. Meillä mieskin on ihan motivoitunut niitä käyttämään, varmaan pihin luonteensa vuoksi. Ja on se ekologisuus tietenkin aina plussaa - jostain syystä roskaaminen on yksi asia joka minua harmittaa aika paljon. Se tulee kai kotoa, meillä on aina tosi tarkkaan lajiteltu jätteet. Niinpä tällä tavalla voin osaltani meidän perheen roskakuormaa ympäristölle vähentää ilman kovinkaan suurta vaivaa.

Jah, taisinpa vähän paasata. Harmittaa vaan, kun tuntuu, että kestovaipoilla on vähän sellainen maine. Että ekohippeilijät niitä vaan käyttää ja ai kamala miten vaivalloisia ne on. Ei aina, ei välttämättä, ja kannattaa olla tällekin vaihtoehdolle avoin, vaikka se nyt ei varmasti tee kenestäkään parempaa tai huonompaa äitiä tai ihmistä.

Että näin.
Mistäs sitten seuraavalla kerralla puhuisin, pukluistako? ;-) Vai kenties vauvanvaatteista? Vai onko teillä ideoita, joilla potkisitte minua vähän ulos täältä vauvakuplasta postaustoiveiden muodossa?

Kuvituksena Minin 3kk - kuvia, ilman kasvoja ja lisukkeena vähän räjähtänyt, meikitön (oikea termi varmaan olisi luonnonkaunis) äiti, pukluisella paidalla.
Niin kuin yleensä.

Laapa

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Lately.

Muistuttelen vielä omista huutonet-kohteistani, joihin pääset TÄSTÄ(klik!).
Hyvin onkin jo tavaraa osteltu ja alan tällä viikolla käydä läpi pinoa ja postitella kohteita, kun vaan ehdin. Kärsivällisyyttä siis, jos olette huutaneet minulta jotain, tämä pikkuvauvan kanssa asioiden hoitaminen ei olekaan ihan niin nopeaa toimintaa kuin aiemmin!

Ja jos blogin suhteen vauvan tulon myötä aktiivisuus on sekin vaihdellut enemmän, niin meidän kuulumisia päivittelen reaaliajassa paremmin Instagrammiin nimimerkillä LAAPALA. Viime ajan kännykkäräpsyjä nyt kuvituksenakin. Klikkailkaapa minua 'kaveriksi' siellä!
LAAPALA@Instagram
Valvoskellut mamma Diner'sissa.
Mini on nyt meitä valvotellut välillä - epäilen että menossa on tiheän imun kausi. Yösyöminen kun taitaa olla se paras keino lisätä maitomääriä, hassua miten nämä vauvat ovat vaan niin itseohjelmoivia. Tarpeen lisääntyessä tietävät mitä tehdä! Päivisin ruokaillaan tiheästi myös eikä yhden rinnan antimet riitä millään, kummatkin täytyy syödä tyhjiksi. Voi toki tämä alkanut hellekelikin tehdä, että maitoa tulee hieman niukemmin ja vauvan janokin on isompi. Myös minun nälkäni ja janoni on ollut vauvan syömisen mukaista, tuntuu ettei se tähän mennessä totuttu ruokamäärä oikein riitä. Alan vihdoin uskoa, että ehkä tämä täysimetys tosiaan toimii palautumisessa, ja taisin stressata (taas) ihan turhasta. Niin, enkö ikinä opi? Olemme nauraneet miehen kanssa, että jos aiemmin minun vakkarijuttuni isojen ravintola-annosten kanssa oli, että 'Kulta, en jaksa syödä - autatko vähän?' niin nykyisin se on enemmän, että 'Näpit irti mun ranskalaisista!' ;-) Miestä toki harmittaa vähän tämä uusi järjestely...
Instagram@LAAPALA

Enpä muista olenko jo maininnut, mutta kaikenlaiset ruokarajoitukset olen nyt poistanut ja kahvikin maistuu. Onpa sitä kulunut nyt, kun yöt ovat olleet välillä aika risaisia - olen korvannut syntynyttä kofeiinivajetta ahkeraan. Vauvan voinnissa en ole huomannut muutosta, joinpa kahvia tai en. Ei tunnu korreloivan ainakaan enää millään tavalla ajoittaisten itkujen kanssa. Ja vähänpä tuo enää itkeekään, tyytyväinen muksu. Ainoa epäily tuli yksi päivä ruisleivästä, kun kiskoin aika monta palaa ja se päivä oli Minilläkin aika huono, mutta mene ja tiedä. En jaksa uskoa, että se välttämättä olisi enää vaikuttanut. Väittävät että nuo kolme ensimmäistä kuukautta olisivat hankalimmat suoliston kehittymättömyyden vuoksi, joten eiköhän nyt kun huomenna tulee 3 kuukautta täyteen voi jo hellittää...
Helteet ovat ajaneet meitä mökille. Kaupungissa on kamalan tukalaa näillä keleillä… Vaikka nykyisin pitää pyykin kertymisen vuoksi käydä välillä pyörittämässä konetta. Onneksi matka ei ole pitkä. Viimeisen viikon aikana on tullut maisteltua jo kotimaista mansikkasatoakin, aika ihanaa, vaikka tyyristä onkin. Mansikat, jäätelö ja kahvi - ja millainen päiväkahvimaisema, mökin terassilta! Nautin kyllä täysin siemauksin tästä loman luksuksesta, etenkin kun viime kesänä tuli tehtyä paljon töitä ilman lomapäiviä. Sanon sen taas, että olen kokenut tämän ajan kaikkein rennoimpana koskaan aikuiselämäni aikana. Mukavaa vaihtelua kiireiseen työarkeen, paljon aikaa perheen ja suvun kanssa. Ja lähiviikkoina pääsemme toivon mukaan myös katsastamaan uutukaista serkkupuolta!

Onko siellä ketään? Vai oletteko kaikki karanneet rannalle?

Laapa

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Rätei ja lumpui.

Minulla on liikaa vaatteita.

Jotka ei mene päälle, syystä sun toisesta. Nykyisin monesti syynä on muuttunut kroppa tai epäkäytännöllisyys tässä elämänvaiheessa.
Siispä tämän päivän loppumattomalta tuntuvana projektina olenkin naputellut tavaraani kiertoon huuto.nettiin.

Kohteisiini pääset TÄSTÄ (KLIK!) tai sivupalkin kuvaa klikkaamalla.

Mukana on sekä ketjukauppojen perusvaatteita että merkkivaatteita ja -asusteita muun muassa allaolevista asuista. Asun alla suoraan linkitetty myytäviä kohteita!
Koot ovat XS-S-kokoiselle ja kengät 38-kokoiselle.

Vinkattakoon, että mm. Michael Korsin nahkaballerinat (KLIK!) kaipaavat uutta kotia, samoin kuin yksi by Malene Birger huivi (KLIK!).
 Neuletakki TÄSTÄ(klik!), toppi TÄSTÄ(klik!), hame TÄSTÄ(klik!)

 Laukku Hilfiger TÄSTÄ (klik!)

 Valkoiset chinot TÄSTÄ (klik!)

 Valkoinen paita TÄSTÄ (klik!)

 Valkoinen toppi TÄSTÄ (klik!), sama beigenä TÄSTÄ (klik!), hame sama kuin ensimmäisessä kuvassa TÄSTÄ (klik!)
 Kauluspaita Hilfiger TÄSTÄ (klik!)
 Turkisliivi TÄSTÄ (klik!)

Kauluspaita Hilfiger TÄSTÄ(klik!), huivi Malene Birger TÄSTÄ(klik!), farkut Liu Jo TÄSTÄ (klik!)

 Neuletakki TÄSTÄ(klik!)
 Henri Lloyd toppi TÄSTÄ (klik!), shortsit TÄSTÄ(klik!)
 Mangon toppi TÄSTÄ(klik!)
 Seppälän hame TÄSTÄ(klik!)
 Boyfriend farkut TÄSTÄ (klik!), kiilakorkotennarit TÄSTÄ(klik!)

 Vilan mekko TÄSTÄ(klik!) Malene Birger huivi TÄSTÄ(klik!)

Vilan neulemekko TÄSTÄ(klik!)
HM mekko TÄSTÄ, Esprit turkisliivi TÄSTÄ

Myynnissä myös paljon muuta kuin näiden kuvien tavaraa, joten kurkkaa kaikki kohteet!
Laitetaanpa hyvä kiertämään, ostakaa siis pois! :)

Laapa
P.S. en jaksanut kaikkia linkkejä testata toimivatko, joten pahoittelut jos menee väärään paikkaan! :)

torstai 3. heinäkuuta 2014

Asu, kuulumiset ja arvontavoittajat.

Puuuuh!
Miten voi ihminen jännittää toisen synnytystä enemmän kuin omaansa?
Minä nähtävästi voin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin ja tässä kuussa siis tiedossa taas yksi uusi kullanmuru ihmeteltäväksi. Sitä vierailua odotellessa!
Mistä näitä vauvoja oikein tulee? :-) No, ihan joka puolelta. Ja mikäs sen parempaa! Lisää kohtalotovereita minulle ja tulevaisuuden leikkikavereita Minille.

Meidän vauvakuulumisia sen verran, että 3kk neuvolassa kävimme rokotuksilla ja mitoilla. Hyvin kasvetaan rintamaidolla, joten sillä nyt jatketaan luultavammin sinne 6kk ikään saakka, jos vaan tavaraa riittää ja kaikki menee hyvin. Mini on pitkä ja hoikka myös käyrien mukaan malliltaan, mikä ei sinänsä yllättänyt. Suhteellinen paino menee -10% ja pituus +1SD noin suunnilleen, lukuina 5,6 kg ja 62 cm. Mitään huolta ei ole meille tai neuvolalle tullut Minin suhteen.
Jonkinlainen taitekohta tämä kolme kuukautta kyllä tuntuu olevan, vauva on ihan eri oloinen ja orientaatio muuttunut äidistä enemmän ulkomaailmaa kohtaan. Sitä on ilo katsella, siis neidin lisääntyviä juttuja ja ihmettelyä. Omat kädet on löytyneet ja niillä tarttuminen kaikkeen mahdolliseen on uusin opittu juttu. Ruoka maistuu myös kovasti ja tämä omakin nälkä on sen myötä välillä ihan käsittämätön! Yöllä täytyy herätä syömään, jos ei illalla ole tankannut riittävästi. Selvästi maitomäärät alkavat lisääntyä. Se, mitä myös välillä ihmetellään on, miten tuota unta vaan Minillä riittää! Monesti 9-10 tuntia yössä yhdellä syömisellä. Hyvän yön lisäksi Mini nukkuu kiittettävästi myös päiväunia. Tänäänkin kiskonut tässä jo nelisen tuntia, mitä nyt välillä syömään heräillyt. Kasvaminen on kaikesta päätellen kovaa hommaa...

Kuvituksena yksi unohtunut asukuvasetti, otettu kampaajakäynnin jälkeen.
 Shirt Lindex
Pants VeroModa
Shoes Vagabond
Watch MK
Scarf LV

Arvontojen voittajatkin muistin vihdoin random.orgin avustuksella 'valkata'.
Mustat Store of Hopen korvakorut voitti Heini ja puolestaan Eden ministry-korvakorut saa Lauroora. Voittajille on laitettu sähköpostia, vastailkaapa pian niin saatte omanne!

Mitäs teidän viikkoonne?

Laapa

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Mini.

Asukuvien ottaminen on nykyisin hieman haastavampaa… Jos ei niitä tosiaan älyä ajoittaa pikkuisen päiväuniaikaan.
Koska kuka nyt itsekseen vaunuissa viihtyisi, hereillä siis?

Mies kamerassa, siis vauva äidille, kun ylimääräisiä sylejä ei ollut tarjolla tällä kertaa.
Eikä siinä tietenkään voi pysyä tyytyväisenä - vauhtia ja vatkaamista, kiitos!
Top Vila
Pants Promod
Cardigan Mexx
Ballerinas Stylesnob

Baby's outfit HM
Sniff. Äidinmaito kun tuoksuu nenään niin namilta, että melkein joka kerta alkaa tässä sylissä kitinä - nälkä tai ei. Vähän sama aikuisilla, kun suklaa aina maistuu, vaikkei olisi nälkäinenkään, etenkin jos sitä tuodaan tarjolle oman nenän lähelle. Niin, että ihmekö tuo, jos ärsyttää!
 Sittenpä napataan äitiä paidankauluksesta, välillä myös kaulasta...
 .. ja sitten tietenkin tukasta. Ai että, siitä on kiva kiskaista! Saaliina pieni hiustuppo pikkuisten sormien välissä. Onneksi äidillä on, mistä ottaa. Uutta väriäkin, tai siis raitoja, huomasitteko?
Ja sitten äiti vielä pelleilee, jos sais yhden hymyn irtoamaan - yleensä hyvällä menestyksellä. Kyllä tämän hymytytön kanssa aina, vaikka harmittaisikin.

Äiti on tässä muuten pyöritellyt, että mikä voisi olla vauvan a.k.a. pikkuneidin arvolle sopiva neutraalihko puhuttelunimi, jolla hän voisi esiintyä täällä blogitodellisuudessa - oikeaa nimeä kun emme hänestä täällä käytä.
Lopulta löytyi hyvä, sopivan lyhyt ja ytimekäs.

Mini.

Sillä mennään.
Mökkeily meillä jäi vähän lyhyeen, puolikkaaseen viikonloppuun oikeastaan, kun säät eivät oikein suosineet tällä kertaa. Onneksi sentään savusauna ja palju eivät petä koskaan…
Alkuviikosta tehtiin vielä reissu isomummin luokse. Neljän sukupolven naiset on nyt ikuistettu samaan kuvaan! Kyllä oli mummini mielissään vierailustamme - ja ihastunut Miniin tietenkin. Vaan haikeaa se oli, yövyimme isovanhempieni kotona, joka on nyt paljon tyhjillään. Vaarin hautasimme viime kesänä ja jotenkin se suru on vieläkin aina läsnä, ainakin kun tuolla maisemissa käy. Mummikaan ei enää voi asua kotonaan, joten lapsuuteni mummola muistoineen ei ole enää sama… Isovanhempani ovat olleet läsnä välimatkasta huolimatta aika paljon meidän elämässä ja lapsuuden kesät vietimme aina mökillä mummin ja vaarin maisemissa. Nyt noita muistoja osaa arvostaa ihan uudella tavalla.
Toivon tosiaan, että Mini saa myös paljon hyviä hetkiä ja kauniita muistoja omien isovanhempiensa kanssa. Ainakin toistaiseksi tämä on vallan hyvin toteutunut ja juuri sen vuoksi onkin hienoa, että muutimme tänne Keski-Suomeen - mummolat ovat huomattavasti lähempänä nyt.

Reissuja on nyt taas tehty kiitettävästi. Huono puoli niillä on usein se, että minä en monestikaan saa kovin hyvin nukuttua vieraissa paikoissa. Ihan uusi piirre, aiemmin olen aina nukkunut hyvin missä vaan, mutta nyt joku leijonaemovaisto pitää varpaillaan öisinkin. Siispä heräilen pieniinkin rasahduksiin enkä saa unta takaisin. Oli selvästi kardinaalimoka unohtaa korvatulpat kotiin. Nukun nimittäin nykyisin kotonakin niin, että toinen korva on tyynyä vasten ja toisessa tulppa - ja silti herään aina 'kähinöihin' ennen kuin vauva ehtii edes alkaa itkeä. Ihan uskomatonta! Onko muilla muuten samoja kokemuksia emovaistoista, siis näiden univaikeuksien suhteen?

Ja hei, tykkäättekö rennosta asustani? 

Laapa

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Palautumisesta.

Minulta on kovasti toivottu juttua synnytyksen jälkeisestä palautumisesta, joten ajattelin nyt tarttua aiheeseen. Tämä on varmasti niitä asioita, jotka ovat todella yksilöllisiä, mutta ainakin voin kertoa omat kokemukseni. Näistä ei kannata vetää mitään yleismaailmallisia tulkintoja kuitenkaan, sanotaanpa nyt se selvennökseksi. Puhun nyt vain ja ainoastaan omasta kokemuksestani, yksityishenkilönä, en ammattini kautta.

Ensin taustaa, jotta pääsette kärryille mistä lähdettiin.
Raskausaika meni mielestäni minulla verrattain hyvin.
Liitoskivut olivat lähestulkoon ainoa merkittävä riesani, parasetamolilla pärjäsin kuitenkin töissäkin. Liikuntaa en tietenkään voinut harrastaa kuten normaalisti ja lopetin juoksemisen jo ensimmäisellä kolmanneksella ja jumpat vaihdoin aika nopeasti sellaisiin kehonhuoltotunteihin tai korkeintaan tanssillisiin tunteihin, jossa ei tarvinnut hyppiä.
Aika pitkään pyöräilin töihin, muistaakseni noin puoleen väliin raskautta.
Kävely sen sijaan oli kivuliasta, välillä oli niin että jo kymmenisen minuuttia provosoi selän ja lantion alueen kivut, eikä raskaus ollut vielä edes puolessa! Salilla kuitenkin kävin kerran-kaksi viikossa, varsin pienillä painoilla lähinnä käsilihaksia ja lantionpohjaa treenailin siellä. Toki sitten loppua kohden kaikki alkoi olla raskasta ja hidasta ja etenkin häpyliitoksen alue ihan tolkuttoman kipeä, mutta se kuuluu asiaan. Jonkinlainen iskias-tyyppinen vaivakin minulla oli jossain kohtaa usean viikon ajan kiusanani, kas miten nämä vaivat alkaa unohtua… Onneksi. ;)
Näitä tietoja käsittelen tähän alkuun siksi, että saisitte käsityksen raskauden aikaisesta toimintakyvystäni. Mielestäni se oli ihan kohtuullisen hyvä koko raskauden ajan, vaikka ihan ilman normaaleja vaivoja en säästynyt. Sairaslomalle jäin supistelun vuoksi jossain 34 viikon tuntumassa, alle kaksi viikkoa ennen varsinaista äitiysloman alkua. Siihen mennessä en ollut raskauden vuoksi päivääkään saikulla. Viimeiset päivystysvuoroni taisin tehdä joskus 24-25 viikon tuntumassa, sen jälkeen nautin säännöllisen virkatyöajan ihanuudesta! Yöpäivystyksiä en tainnut ekan kolmanneksen jälkeen tehdä ollenkaan.

Lantionpohjan treenin suhteen en ollut mielestäni tarpeeksi ahkera, loppuraskaudessa alkoi olla lievää virtsankarkailuongelmaa. Siinä kohtaa ehkä sitten tsemppasin enemmän. Lisäksi tein välilihan venytyksiä jostain viikolta 35 lähtien, kuten neuvolassa ohjattiin. Niiden on todettu siis merkittävästi vähentävän repeämiä ensisynnyttäjillä ja uskon, että niillä oli vaikutuksensa myös oman synnytykseni sujuvuuteen.

Synnytyksessä otin toki vähän 'osumaa', mutta aika pienesti.
Kätilö sanoi, että jos pikkuneiti ei olisi ollut lievässä virhetarjonnassa, jonka lisäksi vielä napanuora oli henkseleinä kaulan ympärillä ja sitä jouduttiin aika kovakouraisesti auttamaan ponnistusvaiheessa neidin kaulan ympäriltä pois, niin olisin luultavasti säilynyt kokonaan ilman repeämää. Kudokset venyivät siis hyvin, ja kätilön kanssa puhuin, että varmasti nuo välilihan venyttelyt olivat siinä suureksi avuksi. Noilla lähtökohdilla ensarina siis pahempaakin olisi voinut odottaa, tai näin ymmärsin kätilön puheista.

Mahanahkani kudokset venyivät myös kivasti. Sain muutaman, varsin haalean raskausarven navan alapuoliseen vatsaan, mutta niistä en ole pahoillani. Kuuluu asiaan, ainakin minun mahani koolla! ;) (Mahani oli siis melko kookas runsaasta lapsiveden määrästä johtuen, vauva kun oli ihan normaalikokoinen tai aika sirokin.) Luulen, että ne vielä tuosta vaalenevat ja jäävät uskoakseni aika huomaamattomiksi jatkossa.
Rintoihin tuli myös arpia maidonnousun yhteydessä, samantapaisia kuin vatsalle, haalean violetteja ja varsin ohkaisia, joiden uskon kyllä hälvenevän ajan kanssa hieman.

Välilihan alue on mielestäni alkanut toipua hitaammin kuin ajattelin, joskin synnytyksestä ei ole vielä kovin kauan aikaa.
Kovin kipeä en ollut, alkuun toki pissaaminen kirveli kovasti, mutta se meni muistaakseni ohi reilussa viikossa. Ompeleet kiristivät ja niitä rasvailin. Istuminen oli kivuliasta oikeastaan vain ensimmäisinä päivinä ja ponnistelu sattui ehkä viikon-kaksi. Joskin edelleenkin esimerkiksi jos on yhtään ummetusta, niin aika epämiellyttävää ponnistelu on. Tiedän, ja jälkitarkastuksessakin ohjattiin, että ehkä kannattaisi käyttää jotain laksatiiveja edelleen, mutta olen niin herkkävatsainen etten oikein uskalla - ettei mene sitten toiseen ääripäähän…
Mitään tulehdusta en välilihan alueelle kehittänyt, ja kylläpä sitä ahkerasti suihkuttelinkin, useaan kertaan päivässä.

Olen yrittänyt välilihaa treenata synnytyksen jälkeen, en nyt ihan päivittäin mutta varmaan about joka toinen päivä, kun olen vaan muistanut. Monesti vaunulenkin yhteydessä yritän muistaa vetää 'hissiä' ylös ja alas. Jälkitarkastuksessa todettiin se, minkä tiesin, että löysälläpä ovat. Kerran olen jopa laskenut alleni yöllä, kun rakko oli todella täynnä! Se oli melkoinen kokemus… :-/
Näin ollen olen hylännyt kaikki suunnitelmat rankemmista treeneistä, mikä ei kyllä sinänsä haittaa - ne kun voivat vaikuttaa maidontuloonkin, eikä univelan kanssa muutenkaan jaksa innostua mistään kovin rankasta. Hyppelyt, juoksu, raskaat kyykyt sun muut ovat nyt pannassa, ainakin niin kauan että alapää alkaa tuntua 'omalta' ja lantionpohja vahvalta, veikkaan että siinä menee ainakin puoli vuotta. Mitä olen kuullut, niin varsin varovainen lähestyminen rankempaan liikuntaan on erittäin suotavaa pian raskauden jälkeen, kohdunlaskeuma kun ei ole kovin mukava muisto raskauksista.
Mitään kroonista kipuvaivaa minulla ei ole jäänyt välilihan alueelle, onneksi.

Liikunta on tällä hetkellä melkoisen rauhallista tahdiltaan.
Vaunulenkkejä ehkä pari kertaa viikossa ja salille yritän edelleen ehtiä kerran-kaksi viikossa - siitä tuli jo raskausaikana jonkinlainen 'henkireikä' ja sitä se tuntuu olevan edelleen. Omaa aikaani, josta pidän kiinni. Suutuin muuten miehelle yhden kerran melkoisesti, kun hänen kiireensä menivät minun tiistai-treenini edelle ;) Onneksi jatkossa se diili on pitänyt, ja mieheni kyllä siis osallistuu ihan mielellään muksun hoitoon ja saan yleensä syödä myös ruokani lämpiminä, kiitos hänelle. Hänen työnsä luonne mahdollistaa hoitoavun, ja se jos mikä on kullanarvoista.
Kyllä se vaan menee niin, että happy mom, happy child. Välillä on ihan ihan pakko saada sitä omaa aikaa, sitten taas jaksaa olla ja elää toisia varten lopun vuorokautta. Pitäkää siitä kiinni kynsin hampain sittenkin, kun teillä on lapsia. Kenelle se mielihyvä tulee salitreenistä, kenelle askarteluhetkestä tai kirjan luvusta, mutta pitäkää jostain omastanne kiinni vaikka mikä olisi.

Salitreenini itsessään on varsin köykäistä. Tykkään tehdä kevyillä painoilla kiertoharjoittelu-tyyppistä treeniä muutenkin. Siis sellaista, joka kehittää lähinnä kestävyyttä ja huoltaa lihaksia, eikä niinkään lisää voimaa ja syke pysyy koko ajan aika korkealla. Etenkin niska-hartiaseutu ja selkälihakset joutuvat imettäessä ja vauvaa kanniskellessa yllättävän koville ja huomaan heti, jos jollain viikolla en ole 'ehtinyt' salille! Olen nimittäin silloin todella jumissa, niin että pitää Buranaa jo nappailla. Näin ollen suosittelen kyllä lämpimästi kevyttä treeniä vastapainoiksi kaikkeen kanniskeluun ihan jokaiselle.

Vatsalihaksia olen aloitellut pikkuhiljaa tehdä, tosi varovaisesti - kevyitä liikkeitä, vähän toistoja ja syviin painottaen. Sellaisia kauhutarinoita olen kuullut, etten uskalla vielä 'revitellä' minkään lihasryhmän suhteen! Ryhmäliikuntaan en ole ajatellut eksyä vielä kuukausiin, ellen sitten kehonhuoltotunnille saisi joskus itseäni raahattua. Se kun vaan vaatii tällä hetkellä täysimetetyn vauvan kanssa niin paljon suunnitteluakin, ettei viitsi. Salitreenit ja vaunulenkit riittävät mielestäni oikein hyvin. Äitiblogien kuluttajana tiedän, että yllättävän moni ryntää tässä vaiheessa jo juoksemaan tai bodypumppiin, enkä suoraan sanottuna tiedä onko se välttämättä järkevää. Itse mielummin ja hyvällä omatunnolla varmistelen, etenkin kun tuo lantionpohja ei tosiaan tunnu vielä 'omalta'.
Korvakorut StoreOfHope(KLIK!)
Kello MK, Huivi LV

Kroppa on mielestäni toipunut ja sopeutunut kiitettävästi kaikkiin muutoksiin, pääpuoli sitten ehkä tuntunut ajoittain haasteellisemmalta.
Ilmoitin itse asiassa miehelle jo kauan ennen synnytystä, että minun sukuhistoriallani ei olisi mikään ihme, jos jonkinlainen masennus iskisi, ja käskin häntäkin tarkkailla minua tavallista enemmän.
Kunnon baby blues minulla tosiaan oli, jotenkin sen voimakkuus yllätti, ja se kesti ehkä vähän normaalia pidempään (??), jotenkin sitä valoa alkoi tulla tunnelin päähän ja mielialan vaihtelu hellittää minulla jossain viiden viikon kohdalla. Minulla ei onneksi ole ollut vaikeutta puhua tunteistani, vaan ihan reilusti olen kotona ja ystäville purkanut jos on tuntunut pahalta, sen on menneisyyden kokemukset opettaneet ettei mitään kannata jäädä hautomaan. Monesti jo asiasta puhuminen ja toisten äitien vertaistuki auttaa.
Sitten onneksi miehen kiireet helpottivat, sain enemmän apua huushollin ja vauvan hoitoon, kehitettyä ohjelmaa päiviini, uusia ystäviä ja jonkinlaista hallinnan tunnetta vauvan hoidon suhteen, vähän parempia uniakin, kun vauva alkoi vihdoin nukkua 3-4 h pätkiäkin yöllä, ja jotenkin sitä valoa alkoi tulla lisää. Sekin vaikutti minuun paljon, kun tuossa 4-5 viikon kohdalla vauva alkoi ottaa minuun kontaktia - siis hymyillä ja 'jutella'. Siihen asti, kun meidän oleminen oli lähinnä perushoitoa, niin kuin se ihan pikkuisen kanssa aina on.
Eli kyllä alakuloisuus voi kestää aika pitkään. Ei sitä myöskään kannata hävetä, koska siinä ei ole mitään hävettävää. Päinvastoin, jos ei ala hellittää muutamissa viikoissa niin asiaa rohkeasti vaan puheeksi, apua on tarjolla. Näin ainakin itse koin.

Vieläkin on toki päiviä, jolloin alakulo on läsnä ja pinna kireällä, kuten vaikkapa noita väsyneitä maanantaita, mutta se kytkeytyy oikeastaan aina huonoon yöhön ja yliväsymykseen, joka yleensä korjautuu aina seuraavaan päivään mennessä ja jaksan taas olla positiivinen itseni ja elämäni suhteen. Kai sitä vielä hakee vähän niitä oman jaksamisen rajoja, kun ei vielä kovin kauan ole tätä uudenlaista arkea pyörittänyt. Tuppaan aina yliarvioimaan oman jaksamiseni ihan kaiken suhteen, ja vaatimaan itseltäni liikaa. Monesti kuitenkin jo yksi hyvä unipätkä yöllä ja vähän omaa aikaa riittää ja taas tuntuu elämä valoisalta ja vauva-arki mielekkäältä. Omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista kannattaa huolehtia! Taidan olla niitä, jotka joutuvat tuon opettelemaan kantapään kautta… ;)

Toivon mukaan tämä selonteko vastasi toiveisiinne, vaikka melkoinen sillisalaatti tästäkin postauksesta taas kehkeytyi. Aika kivasti tämä toipuminen on sujunut, synnytystä en kokenut traumaattiseksi, imetys sujuu ja vauva-arki on muutenkin lähtenyt rullaamaan. Koen monesti, että tämä on onnellisinta aikaa elämässäni tähän mennessä ja jollakin tavalla paljon leppoisampaa kuin aikataulutettu työelämä tai kaiken vaativa (lääkis-)opiskeluelämä.

Muilla samantapaisia kokemuksia? Onko toipuminen ollut nopeampaa/hitaampaa siellä päässä?

Laapa
P.S. Muistakaa osallistua koruarvontaan TÄÄLLÄ! Aikaa 1.7. saakka!