sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Minun Suomeni.

Viittaan nyt löyhästi siihen keskusteluun, joka mediassa on vellonut viime päivinä aiheen Minun Suomeni, sinun Suomesi - ympärillä. Yhdeltä jos toiselta kulttuuriväen edustajalta olisi tosiaan odottanut vähän monimuotoisempaa kommentointia vaalien tuloksesta kuin vaikkapa seuraavat sitaatit:

"Minusta tuntuu, että vihreät ja vasemmisto jakavat keskenään älymystön, kulttuuriväen, tutkijat ja yliopistoväen.” (Pirkko Saisio HS:ssa)

"Tulos ei edusta minun Suomeani. Minun Suomeeni kuuluvat tasa-arvoiset ihmisoikeudet ja kaikille hyvinvointivaltio ja kaikenlainen rasismi pois, minusta se on vain rikkaus, että tänne tulee ihmisiä, eikä vain suljeta ovia." (Krista Kosonen HS:ssa)

Toki voi olla, että toimittaja on näissä ottanut kärjistävän linjan, kuten journalismiin kuuluu… Mutta aika mukavastihan tuo ajatusmaailma tässä silti tulee esille, vai mitä? En ole itse asiassa sinänsä yllättynyt, sen kokemuksen perusteella mikä minulla on ns. suvaitsevaisista ihmisistä. Tuntuma on, että heillä ei tosiaan ole sitten mitään vaikeutta lyödä leimaa otsaan yhdellekään toisin ajattelevalle. Vaikka parannettavaa on varmaan aina, leiristä riippumatta.
Vai onko näin?

Loppujen lopuksi kyse on varsin pienestä.
Sellaisesta parivaljakosta kuin kunnioitus ja nöyryys. Kunnioitus toista ihmistä kohtaan sellaisena henkilönä, joka kykenee ajattelemaan omilla aivoillaan ja tekemään viisaita valintoja. Ja nöyryys sille, että minä saatan olla väärässä ja se toinen oikeassa. Tai sitten absoluuttista oikeaa tai absoluuttista väärää ei aina olekaan ja meidän pitää vaan tulla toimeen keskenämme, vaikka miten erilaisia olisimme.
Vaikka blogissa tykkään provosoida, niin tosielämässä välttelen konflikteja.
Se aggression määrä mikä liittyy näihin suvaitsevaisuus / rasismi -kysymyksiin on jotain ihan käsittämätöntä. Ja sanottakoon, että tällaisena varsin rauhanomaisena henkilönä se välillä suorastaan pelottaa - leimaaminen ja lyttääminen. Olenhan myös uskovainen, joten vaikka en persuja äänestänytkään, niin tulilinjalla ollaan - eniten siksi, koska en varauksetta hyväksy kaikkea. Mielestäni maailma vaan ei ole aina kovinkaan mustavalkoinen...

Tunnustan. On ihmisiä, joiden seurassa en ole koskaan uskaltanut tunnustaa omaa vakaumustani. Enkä varmaan koskaan uskallakaan. Ja nämä henkilöt ovat pääsääntöisesti juurikin melkolailla punavihreitä kaupunkilaisateisteja.
Koen vakaumuksen lopulta aika syvällisesti asiana, joka määrittää todella paljon omaa minuutta ja omia valintoja. En tuputa tai työnnä sitä väkisin kenellekään, mutta en myöskään aio siitä luopua vaikka enemmistö (tai kenties vaan äänekäs vähemmistö? Eikö vaalituloskin anna sellaisesta viitettä?) ajattelisi toisin.

Tiedän, että monet pitävät minua aivopestynä tai seonneena uskoessani Jumalaan ja myös eläessäni arvojeni mukaisesti. Ajattelen sen johtuvan siitä, että ajatus siitä, että uskossa voisi olla jotain todellista on liian kestämätön ja liikaa maailmankuvaa ravisteleva asia monelle. On helpompaa kuitata uskovaiset hulluina, kun antaa mahdollisuus sille, että meillä voisi olla jotain ajattelemisen arvoista. Tai sitten ajatus mistään näkyvän todellisuuden ylittävästä on vaan jollekin mahdoton, onhan joskus niinkin.

Toivoisin, että minun Suomessani kuulisi vähemmän leimaamista ja enemmän toisia kunnioittavaa puhetta. Mukavaa keskustelua ja vastapuhelua nuo kulttuuriväen kommentit ovatkin herättäneet - ja ihan aiheesta.
Ehkä jokainen meistä tarvitsee välillä ravistelua omasta kuplastaan.

Ja sitten loppuun yksi tärkeä näkökulma.
Toiveikas ja kiitollinen täytyy tässä maassa olla - meillä on asiat hyvin. Niin hyvin, että voin sunnuntai-illan ratoksi kirjoitella pohdiskelevia tekstejä omassa pienessä kuplassani.

Ystäväni on tällä hetkellä Nepalissa töissä. Turvassa, onneksi. Tunnen myös useita, jotka ovat siellä asuneet tai matkustaneet. Heitänkin tähän loppuun teille haasteen auttaa. 

Tässä pari kanavaa, jota kautta apu menee perille.

Auta lahjoittamalla: 0600-13234 (hinta 21,28 €) 
tai verkossa http://bit.ly/1JJzvV9 
tai tekstaamalla fida20 numeroon 16155 (20 euron lahjoitus)
Ohjaamme osan Eväät elämään -keräyksen tuotosta maanjäristyksen uhrien auttamiseen. 

Keräykseen voi osallistua myös lahjoittamalla:

Tekstiviestillä: Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)
Puhelimella: Soita numeroon 0600-122 20 (20,28 € + pvm/mpm)
Netissä osoitteessa punainenristi.fi/lahjoita
MobilePaylla vapaavalintaisella summalla numeroon 040 135 88 00

Ja sitten, jos jaat minun vakaumukseni niin tiedät vielä yhden hyvän aineettoman auttamiskanavan.

Laura

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kierroista, kas.

No ne menkat. No just ne, viheliäiset(kö).
Ajattelin avata sanaisen arkkuni jokaista naista koskettavasta aiheesta.
Ja onpa tästä itse asiassa tullut kommenttiboksiin joku kysymyskin, joten annetaan palaa.

Olen aiemmin kertonut täällä, että oman kierron jätti pitkäksi aikaa pois e-pillereiden lopetus.
Tai sitten taustalla oli jotain muuta, mitä e-pillerit maskeerasi, ja kun jätin ne pois ei kuukautiset tulleetkaan niin kuin ennen. Mene ja tiedä! Ajalla ennen Miniä menkat tulivat varsin harvakseltaan - kolmisen kertaa vuodessa.

En siis ollut varsinaisesti yllättynyt, kun menkkoja ei kuulunut kovin pian synnytyksen jälkeen. Täysimetin lastani melkein 6 kuukautta, ja siitäkin eteenpäin on menty osittain imettäen. Nyt olemme siirtyneet monestakin syystä sellaiseen tahtiin, että imetän kaksi kertaa päivässä - aamulla ja illalla. Yksiäkään menkkoja ei ole tullut koko imetysaikana. Välillä olen epäillyt niiden olevan alkamassa, kun on tullut mielestäni ihan selvät PMS-oireet ja imettäessä heruminen on ollut aika hidasta. Vaan ei sittenkään…

Menkat tai niiden puute eivät kuitenkaan kerro kierroista yhtään mitään - näin olen oppinut. Ovulaatioita saattaa tapahtua, vaikkei tyhjennysvuotoa tulisikaan. Näin minullakin oli ennen Miniä, tulinhan raskaaksi vaikka menkkoja tuli miten sattui.
Ja toisaalta taas, vaikka menkat tulisi säännöllisesti ei välttämättä vielä ovulaatiot ole alkaneet. Muistelen kuulleeni, että useammatkin menkat saattaa tulla synnytyksen jälkeen ennen kuin ovulaatiot käynnistyvät.

Olen tehnyt pientä otantaa kavereistani, jotka ovat kaikki imettäneet lastaan sen kuutisen kuukautta täysimetyksellä ja senkin jälkeen osittain. On todella yksilöllistä, miten vuodot ovat käynnistyneet - toisilla jo 5 viikkoa synnytyksestä, toisilla vasta noin vuosi synnytyksestä. Ja sitten kaikkea siltä väliltä.
Mitäpä tästä opimme? No ainakin sen, että jos ei halua tulla heti uudestaan raskaaksi, niin ehkäisy on suositeltavaa käyttää heti synnytyksen jälkeen, vaikka imettäisikin. Kaikki muu on vähän nopanheittoa. Sitten on toki yksilöitä, joilla imetys tehokkaasti estää uuden raskautumisen, mutta sitäpä ei voi tietää etukäteen.

Sitten fiiliksiin eli onko menkkoja ollut ikävä?
No ei todellakaan ole! :) Toivoisin kuitenkin, että ne jossain kohtaa alkaisivat - kenties vasta imetyksen kokonaan loputtua  - ihan vain tietääkseni, että homma pelittää. Nyt mennään näin ihan tyytyväisinä.

Se on muuten vaalisunnuntai - täytynee käydä raapustamassa numeroa lappuun heti kun neiti herää päiväunilta. Ehdokasta (ja puoluetta :D) arvon vielä, pitäisköhän tehdä vaalikone vielä uudestaan… Tosi vaikeaa päättää!

Mitäpäs siellä, heräsikö ajatuksia tästä varsin naisellisesta aiheesta?;)

Laura

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Brunssia, popoja ja (m)asua.

Oikeastaan alunperin ajattelin julkaista pari kuvaa uusista kengistä.
Instagram-tililläni jo tunnustinkin hankkineeni uudet kevätpopot. Nämä löytyvät jo aika monelta muultakin mammabloggaajalta ja sen lisäksi hyvä ystäväni Viivi kehui näitä kovasti.

Kävimme miehen kanssa brunssilla tänään ja sen päälle nappailimme asukuvia.
Brunsseilu on ollut sellainen meidän juttu jo monia vuosia, taidettiin jo seurusteluaikana ottaa välillä tavaksi ottaa yhteistä aikaa ja käydä syömässä aamupalaa/brunssia pitkällä kaavalla. Tampereella oli paljon hyviä brunssipaikkoja ja nyt niitä on alkanut löytyä myös Jyväskylästä! Paikallisille hyvänä vinkkinä Yliopistonkadun päässä oleva Aamiaishuone, joka tarjoaa keskiviikosta perjantaihin sopuhintaisen brunssin. Paikassa on myös kiva tunnelma ja söötti sisustus. Suosittelen!

Täytyypä sanoa, että popot ovat kyllä kivat! Lenkkareiksi sirot, kuitenkin tosi hyvät kävellä. Kyseessä ovat siis Niken Airmax Theat, valkoisena. Valkoinen väri aluksi vähän arvelutti, mutta onhan tuo kevääseen aika raikas!

Sitten siitä m-asusta. :)
Katselin kuviani koneelta ja meinasi iskeä jäätävä sensuuri. En taaskaan muistanut vetää kunnolla pientä pömppistäni sisään ja se näkyi muutamassa sivukuvassa, kuten alla. Viimeksi tuli jopa raskausuteluita, kun kävi sama homma kuvien kanssa, hihi!

Niin, minulla on pömppis. Ihan pieni vaan, mutta on kuitenkin. Ei mahani ole tainnut koskaan sikspäkki olla, eikä varmaan tulekaan (oon kuullut juttua, että sikspäkin eteen pitäis ehkä tehdä vähän enemmän jotain urheilullista.. ja syödä vähemmän pullaa!:) ) Olen täysin sinut tuon ruumiinosani kanssa - joten miksi sen oikeastaan sensuroisin. Jos kerran ajattelen, että langanlaiha kauneusihanne on suurta typeryyttä ja naisille turhaa murhetta aiheuttava asia, niin miksipä en myös osoittaisi sitä käytännössä.

Ei se kauneusihanne muutu mihinkään, jos aina photoshopataan ja sensuroidaan. Eikö vaan?
Sitä paitsi minulla on näissä kuvissa sellaiset farkut jalassa, joita en ole voinut käyttää pariin vuoteen, joten ei voi valittaa.

Bleiseri on Hennesin, farkut Levi's, kengät Nike Airmax, laukku MK ja LV huivin heitin laukkuun kaulasta, että asu näkyy paremmin!

Mitäs mieltä muuten olette - toimiiko tennarit/lenkkarit muutoin vähän siistimmän kokonaisuuden kanssa? Yhdistin ne farkkuihin ja rentoon bleiseriin ja näin jälkeen päin pohdin, että olisiko joku rennompi teeppari tuolla bleiserin alla ollut sittenkin parempi valinta… Ideoita? Täytynee vielä vähän hioa tätä lenkkarityyliä, olen vielä vähän uusi tämän kanssa!
Jännä muuten, miten nämä viikot vaan kuluvat. Kesä kolkuttelee pian ovella - voi kun kelitkin kääntyisivät pian vähän lämpimämpään suuntaan, brr!!

Mukavaa viikonloppua teille!

Laura